Avuksi arkeesi - pienapuvälineet lähitorilla ( RRP, P4, I1)
Lähitoreilla esiteltävä pienapuvälinekokoelma tukee asiakkaiden itsenäistä arjessa pärjäämistä sekä edistää hyvinvointia. Pienapuvälineet ovat yksi osa kaatumisten ennaltaehkäisyyn kohdentuvaa neuvontatyötä.
Pirkanmaan hyvinvointialue on väestöpohjaltaan Suomen suurin ja sen piiriin kuuluu yli puoli miljoonaa asukasta. Strateginen tavoite on tarjota alueen asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Hyvinvointialue koostuu 23 erilaisesta ja monimuotoisesta kunnasta. Väestö ikääntyy ja erilaisten palveluiden tarve kasvaa.
Tavoitteena oli vähentää esimerkiksi kotihoidon käyntejä silmätippojen laittamiseksi kaihileikkauksen jälkeen apuvälineen käyttöön tutustuttamalla. Jalannostimen esittelyllä voidaan tukea itsenäistä kotona selviytymistä joko asiakkaan itsensä tai omaishoitajan tueksi. Kaatumisia voidaan ehkäistä kiinnittämällä huomiota oikeaan valaisun hankintaan ja liukuesteisiin.
Asiakkaat ovat lähitorin kohderyhmää, vielä pääsääntöisesti itsenäisesti ilman ulkopuolisia apuja pärjääviä henkilöitä. Työntekijät ja asiakkaat vastaavat kyselyyn esittelyiden jälkeen kyselyyn. Heiltä tiedustellaan esimerkiksi, kuinka hyödylliseksi he näitä kokevat ja olisiko tarpeen jotakin seuraavissa hankinnoissa ottaa mukaan esittelyyn tai jättää pois tarpeettomana.