Lasta odottavien sosiaalityö ja ennakolliset lastensuojeluilmoitukset

Intensiivinen, suunnitelmallinen tuki odottavalle perheelle monialaisessa yhteistyössä eri palvelutahojen kanssa.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Lasta odottavien sosiaalityö ja ennakolliset lastensuojeluilmoitukset
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Intensiivinen, suunnitelmallinen tuki odottavalle perheelle monialaisessa yhteistyössä eri palvelutahojen kanssa.

Toteutuspaikka
Pirkanmaan tulevaisuuden sotekeskushanke
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Pirkanmaa
Toimintamallin rahoittaja
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM)

Luotu

26.08.2022

Viimeksi muokattu

26.08.2022
Toimintaympäristö **

Kohderyhmä: Lasta odottavat aikuiset ja aikuiset, joista on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus

Lasta odottavien sosiaalityötä ja ennakollisten lastensuojeluilmoitusten käsittelyä on ollut tarpeen yhdenmukaistaa Pirkanmaalla, jotta perheet saavat tarvitsemansa avun jo varhaisessa vaiheessa ja voidaan ehkäistä lastensuojelun tarvetta.

Kun aikuisella huomataan sosiaalityön tai sosiaaliohjauksen tarvetta, otetaan yhteyttä sosiaalipalveluihin (konsultointi, pyyntö palvelutarpeen arvioimiseksi tai huoli-ilmoitus). Sosiaalihuoltolaki 35§. Sosiaalipalvelujen järjestämisestä vastaavat työikäisten sosiaalipalvelut.

Kun on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia, tulee tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus. Lastensuojelulaki 25 c§. Lastensuojelu vastaa lastensuojelun arvioinnista ja tukitoimista.

Lastensuojelun varsinainen asiakkuus voi alkaa vasta, kun lapsi on syntynyt, mikä saattaa hidastaa palvelutarpeenarviointia ja tukitoimien käynnistymistä. Lisäksi lastensuojelussa ei välttämättä ole asiantuntemusta aikuisten sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista, käytännöistä ja yhteistyötahoista ja nämä ovat keskeisessä roolissa aikuisen palvelutarpeita arvioidessa ja sosiaalityön suunnitelmissa.

Työikäisten sosiaalityön, sosiaaliohjauksen sekä sosiaalinen kuntoutuksen palvelut ovat tarkoitettuja kaikille työikäisille, myös perheellisille ja lasta odottaville. Palvelut perustuvat sosiaalialan ammattihenkilön sosiaalihuoltolain mukaiseen palvelutarpeenarviointiin ja asiakassuunnitelmaan. Tavoitteena on kokonaisvaltainen tuki erilaisiin arjen- ja elämänhaasteisiin monialaisessa yhteistyössä muiden tarvittavien ammattilaisten, järjestöjen sekä asiakkaan läheisverkoston kanssa.

Pirkanmaalla on tehty kuvaus lasta odottavien sosiaalityön ja ennakollisten lastensuojeluilmoitusten käsittelyn prosessista, joka odottaa vielä hyvinvointialueen varsinaista päätöksentekoa ja käyttöönottoa.

Huoli-ilmoituksesta tai ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta käynnistyy sosiaalihuoltolain mukainen työikäisten sosiaalipalvelujen palvelutarpeenarviointi aikuiselle , monialaisessa yhteistyössä tarvittavien tahojen kanssa. Asiakkaalle nimetään tarvittaessa omatyöntekijä. Erityisissä tuen tarpeissa ja ennakollisissa lastensuojeluilmoituksissa omatyöntekijäksi nimetään sosiaalityöntekijä. Omatyöntekijä vastaa monialaisen tuen koordinoinnista asiakkaan ja perheen tarpeisiin, keskeistä erityisesti neuvolayhteistyö.

Ennakollisissa lastensuojeluilmoituksissa nimetään lastensuojelusta työpari, joka jatkaa tarvittaessa perheessä lapsen sosiaalityöntekijänä lapsen synnyttyä.

Jatkokehittäminen: 

Toimintamallia on jo kokeiltu käytännössä osassa Pirkanmaan kuntia ja todettu toimivaksi. Raskaana olevat saavat varmemmin riittävän tuen ja perheen tilannetta voidaan edistää monin tavoin ennen lapsen syntymää, mikä ehkäisevää lastensuojelun tarvetta tai lyhentää lastensuojelun asiakkuuden kestoa. Kun tuki kohdistetaan aikuiselle ja vanhemmalle, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko perheen ja lapsen hyvinvointiin.

Kun toimintamalli on hyväksytty viralliseksi toimintamalliksi Pirkanmaalla, aloitetaan tiedottaminen ja mallin jalkauttaminen aikuisten ja lapsiperheiden sotepalveluihin sekä yhteistyökumppaneille. Monialaisesta yhteistyöstä työikäisten sosiaalipalvelujen ja lastensuojelun välillä on tarkemmin sovittava, jotta malli on mahdollisimman selkeä ja yhdenmukainen. 

Kehittäjäryhmä: Toimintamallia on kehitetty osana osana lapsi- ja perhepalvelujen (LAPE) muutoskokonaisuutta vuosina 2020 - 2021 ja osana Sosiaalihuollon toiminnallisen muutoksen työikäisten sosiaalipalvelujen kehittämiskokonaisuutta vuonna 2022. 

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys **

Lasta odottavat aikuiset ja aikuiset, joista on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus

Kansikuva
Lasta odottavien sosiaalityö ja ennakolliset lastensuojeluilmoitukset

Kehittämisen vaihe

icon/bulb Created with Sketch. Kehitteillä