Monialainen kehittämisen tiimi

Hankkeessa tehtiin systeemisiä kehittämisen tapoja hyödyntäen oma työohje, jossa määriteltiin yhteisiä käytäntöjä tiimien toiminnalle. Lopputuloksena syntyi Yhteisen tekemisen raameja kehittämisen tiimeille MONNI-hankkeessa -työohje. Hanketiimin jäsenet sopivat, että diat käydään jokaisen kehittämisen tiimin prosessin alussa osallistujien kanssa yhteisesti läpi. Työohje otsikoitiin ”raameiksi”, sillä se sisälsi myös avoimia kysymyksiä osallistujien omaa yhteistä pohdintaa ja sopimista varten.

Työohjeen alkuosa muodostuu perusteluista, miksi yhteisen tekemisen raameista sopiminen on tärkeää sekä kokemusasiantuntijuuden erityisen roolin korostamisesta työskentelyssä. Liitimme mukaan Pesäpuu ry:n (2019) yhdessä nuorten kanssa laatimat kokemusasiantuntijatoiminnan eettiset periaatteet, jotka oli käytävä kehittämisen tiimin osallistujien kanssa yhdessä läpi kokonaan. Periaatteita on kymmenen ja ne on jaettu teemoihin; turvassa, osallinen ja arvokas.

Kehittämisen tiimin työskentelyn lähtökohtaiseksi arvoksi asetettiin, että kaikkien ajatukset ovat tärkeitä. Totesimme tärkeäksi tunnistaa, että emme ilmaise itseämme tai ymmärrä toisiamme samalaisella tavalla tai puheella. Työtavoista sopimisen tarkoituksena oli varmistaa, että kaikki olisivat mahdollisimman hyvin samalla kartalla, että kaikille syntyisi kokemus roolien selkeydestä, vastuu jaettaisiin selvästi ja konkreettisesti, ja että lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi yksilöllisine tarpeineen halutaan pitää koko ajan ajatuksissa läsnä.

Tavoitteiden asettamista ohjasi käsityksemme, että monialainen yhteistyö voisi hyötyä sen huomaamisesta ja muistamisesta, että jokainen osallistuja tulee mukaan omine kokemuksineen niin ihmisenä kuin ammattilaisena ja voi tulkita asioita aikaisempien kokemustensa perusteella. Pidimme tärkeänä olettaa, että vuorovaikutuksessa varmaa on vain väärinymmärrys, jolloin pitäisi korostaa erityisesti mahdollisimman jaettua yhteistä ymmärrystä ja mahdollisimman pientä tulkinnanvaraisuutta. Selkeiden lopputulosten saavuttaminen ja selkeä sopiminen mahdollisista yhteisistä käytännöistä olisi myös tärkeää. Kehittämistyön riskiksi arvioimme erkaantumisen tai irrallisuuden asiakkaan tarpeista ja arjen työstä, joten asiakasnäkökulman ensisijaisuudesta olisi ammattialaisjoukon keskellä huolehdittava.

Tavoitteiden saavuttamista tukeviksi elementeiksi ja keinoiksi kehittämisen tiimin työskentelyssä nähtiin:

• Luottamus kehittämisen tiimin jäsenten kesken.
• Käytettävissä riittävä ja sopiva aika
  • Alkuun tulee panostaa, jotta työskentely jatkuu sujuvasti.
• Yhteinen tilannekuva tiiminä tekemisen mahdollisuuksista.
• Rohkeus tehdä toisin.
• Työskentelyn tavoitteen, kaaren ja lopputuloksen on oltava kaikille selkeitä:
  • Tavoitteet ja niiden saavuttamista voivat olla pienetkin asiat.
  • Hyödyn näkeminen ja kokeminen jokaisen ammattikunnan ja osallistujan näkökulmasta. 
• Monipuoliset menetelmät:
  • Dialogiset menetelmät, systeemisen tiimikäsittelyn elementit ja perheterapeutin tuki voivat olla työskentelyä helpottavia asioita.
  • Puhe ja kirjoittaminen työskentelytapoina voivat tukea toisiaan.
• Arkielämän esimerkit ja kokemusten kuuleminen ja jakaminen yhteisessä keskustelussa.

Luottamusta kehittämisen tiimien jäsenten kesken tuettiin käyttämällä aikaa keskinäiseen tutustumiseen ja työtavoista sopimiseen. Tarve korostui koronarajoitusten aiheuttamien Teams-etätapaamisten vuoksi, joilla suurin osa kehittämisen tiimeistä toteutettiin. Yhteistä tilannekuvaa muodostettiin siitä, ketkä osallistujista olivat entuudestaan toisilleen tuttuja sekä keskustelua ohjattiin avoimuuteen oman organisaation mahdollisesti asettamien reunaehtojen suhteen.

Hanketiimi kannusti osallistujia ajatukseen, että käyttämällä aikaa voidaan loppujen lopuksi säästää aikaa. Luottamuksen rakentamisessa tärkeänä nähtiin myös avoimuus tavoitteista, seuraavista askeleista, kerätyn tiedon käyttämisestä sekä jaettu käsitys ja seuranta siitä, miten kukin osallistuja vie sovittua asiaa eteenpäin. Hanketiimi korosti omassa toiminnassaan sen varmistamista, että jokainen osallistuja tulisi kuulluksi sekä pyrki omalla esimerkillään näyttämään ei-tietämistä ja reflektoimista.

Se, mitä dialogisuudella tarkoitetaan ja ymmärretään, oli myös tärkeää keskustella yhdessä, samoin kuin avata muut mahdolliset matkan varrella mukaan tulevat käsitteet. Ajattelimme, että lastensuojelun systeemisen toimintamallin viikkokokouksen rakennetta oli mahdollista hyödyntää, samoin kuin visiokolmiota ja reflektiokeskusteluja. Ratkaisukeskeisyyttä edistettiin kannustamalla olemassa olevien hyviksi käytännöiksi koettujen asioiden jakamista muiden tietoon. Samoin kannustettiin kertomaan, minkälaisia hyviä kokemuksia osallistujilla on onnistumisista, joissa lapsen asiassa monialaisesti työskentely on kulkenut samaan suuntaan, ja lapsen tarpeet ovat pysyneet ytimessä.