Tukikäyntien pitäminen ulkona luonnossa, esim. kävelylenkin/metsälenkin muodossa. Mahdollisuus jutella ulkona myös ilman varsinaisen "lenkkeilyn" osuutta.

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Toimintamallin nimi
Tukikäynnit ulkoillen
Toimintamallin lyhyt kuvaus

Tukikäyntien pitäminen ulkona luonnossa, esim. kävelylenkin/metsälenkin muodossa. Mahdollisuus jutella ulkona myös ilman varsinaisen "lenkkeilyn" osuutta.

Toteutuspaikka
Nuorisoperheneuvola. Ei täysin uutena työmuotona, vaan palautettu mieleen, että työtä voisi joustavammin tehdä myös poikkeusaikojen ulkopuolella muuallakin kuin työhuoneessa. Nimenomaan silloin kun se asiakkaalle ja kyseiseen problematiikkaan sopii.
Paikkakunta, maakunta tai hyvinvointialue
Lohja
Toimintamallin rahoittaja
Ei erillisrahoitusta

Tekijä

Eero Ylinentalo

Luotu

05.05.2020

Viimeksi muokattu

05.05.2020
Ratkaisun perusidea **

Nuorten kanssa kontakti muutoin kuin livetapaamisin on ollut melko haastavaa, erityisesti hiljaiset nuoret, joiden on vaikea löytää sanoja, on hankala luontevasti keskustella videokuvan tai pelkän äänen välityksellä. Monella elämä on eristyksissä ollut myös hyvin passivoivaa, joten ulos lähtemisellä on pyritty lisäämään myös aktiivisuutta. Nuorisoperheneuvolassa on ollut poikkeusolojen aikana kaikki tapaamismuodot (live, Skype, puhelu, tauko asiakkuuteen) mahdollisia ja niitä on valittu tilanteen mukaan. Suurin osa on valinnut livetapaamiset, mutta huoneen tilalle on siis myös annettu mahdollisuus tavata ulkona.

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot **

Ei erityistä. Ajankäytössä huomioitava jos siirtymisiä, ja ulkoilutapaaminen helpoiten toteutettavissa esim. päivän viimeisen asiakkaan kanssa. Huomioitava keskustelussa luottamuksellisuuteen liittyvät asiat ja muut ulkoilijat. Asiakkaan ehdoilla toimittava, herkkyys pitää käsiteltävät asiat sellaisina, että kulloisissa olosuhteissa ovat käsiteltävissä.

Vinkit toimintamallin soveltajille **

Listietoja: Perhekeskusten päällikkö, Eija Tommila eija.tommila@lohja.fi

 

Kansikuva
Mies metsässä

Kehittämisen vaihe

icon/bulb Created with Sketch. Kehitteillä

Ilmiöt