Vertaisohjaajana vapaaehtoistoiminnassa
Vertaisohjaajana vapaaehtoistoiminnassa -malli kuvaa vertaisohjaajatoiminnan toteutusta yhdistyksissä/järjestöissä toteutettavassa vapaaehtoistoiminnassa. Vertaisohjaajat tuovat toisille vapaaehtoisille vertaistukea ja saavat tukea kohtaamistyöhön.
Yhdistysten ja järjestöjen toiminnalla on merkitystä yksilön elämään ja yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Vapaaehtoistoiminta perustuu yksilön omaan tahtoon olla toiminnallaan hyödyksi yksilölle tai yhteisölle. Vapaaehtoistoiminta on kaikille avointa. Vapaaehtoiselle voidaan tuoda lisää vaikuttamismahdollisuuksia vertaisohjaajatoiminnan avulla. Vertaisohjaajatoiminnalla edistetään osallisuutta sekä mahdollistetaan vertaistuen parempi saatavuus vapaaehtoistoiminnassa.
Vertaisohjaajana vapaaehtoistyössä -toimintamalli on tarkoitus linkittää osaksi Kouvolan Kipinä ry:n ja Kouvolan Hyvinvointiyhdistykset ry:n toteuttaman Euroopan unionin osarahoittaman Vapaaehtoisuudesta osallisuutta -hankkeen tuettua vapaaehtoistoiminnan mallia.
Vertaisohjaajakoulutuksen pilottien yhteydessä kerätään palautetta koulutuksesta, mitä hyödynnetään sen jatkokehittämisessä. Työnohjauksien yhteydessä keskustellaan vertaisohjaajana toimimisesta, minkä havaintoja hyödynnetään mallin jatkokehittämisessä.
Vertaisohjaajatoiminnan kohderyhmänä ovat yhdistysten ja järjestöjen vapaaehtoistoimintaan osallistuvat henkilöt. Kohderyhmään lukeutuu muun muassa heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä.
Mallin kehittämisessä on hyödynnetty Luonnosta osallisuutta ja työkykyä -hankkeen vertaisohjaajakoulutuksesta kertynyttä asiakasymmärrystä heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden vertaisohjaajatoiminnasta. Hankkeessa järjestettiin vertaisohjaajaryhmiä Parik-säätiö sr:llä ja Kouvolan Kipinä ry:llä, ja ryhmien palautteita ja tuloksia hyödynnettiin mallin kehittämisessä. Hyvät ja toimivat käytännöt siirtyvät Vertaisohjaajana vapaaehtoistoiminnassa -malliin.
Toimintamallin kehittäjä on vastannut myös Luonnosta osallisuutta ja työkykyä -hankkeessa kehitetyn Vertaisohjaajana työpajalla -toimintamallin kehittämisestä, minkä elementtejä on hyödynnetty kehittämistyössä.
Mallin prototyyppiä esiteltiin keväällä 2025 Kipinä ry:n ja Kouvolan Hyvinvointiyhdistykset ry:n Vapaaehtoisuudesta osallisuutta -hankkeelle, joiden ehdotusten perusteella tehtiin pieniä muutoksia toimintamallin runkoon. Muun muassa koulutusmateriaalista luotiin englanninkielinen versio.