Ikääntyneiden määrä kasvaa ja ihmiset elävät yhä pidempään. Suhtautuminen alkoholinkäyttöön on muuttunut vähitellen sallivammaksi alkoholikulttuurin muutoksen myötä, joten nykyään myös aiempaa useampi ikääntynyt käyttää alkoholia ja muita päihteitä. 

Alkoholista voi aiheutua ongelmia, vaikka henkilö ei käyttäisi suuria määriä alkoholia. Esimerkiksi lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutukset saattavat olla arvaamattomia. Ongelmaksi alkoholi muodostuu, kun käyttö on haitallista sekä alkoholia juovalle että tämän ympäristölle.

Iän myötä ihmisen elimistön toiminta muuttuu ja alkoholin vaikutukset voimistuvat. Fysiologisista muutoksista johtuen alkoholin haittojen riski ikääntyessä kasvaa. 

icon/chevron-down Created with Sketch. Perustiedot

Kokonaisuuden nimi
Ikääntyneet ja päihteet
Lyhyt kuvaus

Ikääntyneiden määrä kasvaa ja ihmiset elävät yhä pidempään. Suhtautuminen alkoholinkäyttöön on muuttunut vähitellen sallivammaksi alkoholikulttuurin muutoksen myötä, joten nykyään myös aiempaa useampi ikääntynyt käyttää alkoholia ja muita päihteitä. 

Alkoholista voi aiheutua ongelmia, vaikka henkilö ei käyttäisi suuria määriä alkoholia. Esimerkiksi lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutukset saattavat olla arvaamattomia. Ongelmaksi alkoholi muodostuu, kun käyttö on haitallista sekä alkoholia juovalle että tämän ympäristölle.

Iän myötä ihmisen elimistön toiminta muuttuu ja alkoholin vaikutukset voimistuvat. Fysiologisista muutoksista johtuen alkoholin haittojen riski ikääntyessä kasvaa. 

Kokonaisuuden tarkoitus ja tavoitteet

Ikääntyneiden päihdeongelmat ovat yleistyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Kokonaisuuden tavoitteena on, että ikääntyneet ja päihteet -teeman parissa työskentelevät toimijat löytäisivät toisensa ja tietoisuus erilaisista tukimuodoista lisääntyisi. 

Toimiaika

Kokonaisuus on käynnissä ainakin alkuvuoteen 2023 saakka. 

Toimijat

Sosiaali- ja terveysalan eri organisaatioissa työskentelevät ammattilaiset, järjestötoimijat, seurakunnat, ikääntyneet ja muut yhteistyöverkostot.

Rahoittaja
Ei erillisrahoitusta
Yhteyshenkilön nimi
Pilkettä elämään -projekti 2020-2022: Katariina Hänninen ja Anna-Leena Nikula.
Yhteyshenkilön organisaatio
Sininauhaliitto
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
pilke@sininauha.fi

Luotu

07.05.2021

Viimeksi muokattu

09.06.2021