Lastensuojelun monialainen kehittäminen v. 2020-2022

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 5,8 miljoonaa euroa viidelle hankkeelle lastensuojelun monialaiseen kehittämiseen. Hankkeet toteutetaan vuosina 2020-2022 viidellä yhteistoiminta-alueella, ja niitä koordinoivat sosiaalialan osaamiskeskukset. Valtionavustushankkeet ovat osa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman (LAPE) kokonaisuutta.

 

Kokonaisuuden nimi
Lastensuojelun monialainen kehittäminen v. 2020-2022
Short description

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 5,8 miljoonaa euroa viidelle hankkeelle lastensuojelun monialaiseen kehittämiseen. Hankkeet toteutetaan vuosina 2020-2022 viidellä yhteistoiminta-alueella, ja niitä koordinoivat sosiaalialan osaamiskeskukset. Valtionavustushankkeet ovat osa lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman (LAPE) kokonaisuutta.

 

Programme purpose and goals

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelman tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden varhaisen tuen ja hyvinvoinnin vahvistaminen, eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten moniammatillisten palvelujen turvaaminen.

Lastensuojelun monialaisen kehittämisen hankekokonaisuuden tavoitteena on varmistaa, että lastensuojelu ja opetustoimi sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut toimivat yhteen niin, että lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ja nuoret saavat laadukasta koulutusta sekä yksilöllistä tukea ja hoitoa. 

Working time

Lastensuojelun monialaisen kehittämisen valtionavustushanke toteutetaan v. 2020 - 2022.

Actors

Sosiaalialan osaamiskeskukset, hyvinvointialueet, kunnat, asiakkaat, kokemusasiantuntijat, järjestöt

Funding body
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM)
Contact person name
Neuvotteleva virkamies Susanna Hoikkala & erityisasiantuntija Liisa Jokinen
Contact person's organisation
Sosiaali- ja terveysministeriö
Contact person's e-mail
etunimi.sukunimi@gov.fi

Tekijä

Liisa Jokinen

Luotu

05.04.2022

Viimeksi muokattu

13.04.2022
Baseline and strategic interfaces

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa, jonka tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden varhaisen tuen ja hyvinvoinnin vahvistaminen, eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten moniammatillisten palvelujen turvaaminen. Koska lastensuojelun asiakkaiden syrjäytymisvaara ja riski jäädä vaille koulutusta on huomattavan suuri, kehittämisohjelman rahoituksesta varataan osa lastensuojelun monialaiselle kehittämistyölle.

Lapset ja nuoret, joilla on monimuotoisia sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia, tarvitsevat usein monenlaisia tukitoimia ja palveluja. Lastensuojelun asiakkaina on lapsia ja nuoria, joilla on mm. diagnosoimattomia/hoitamattomia sairauksia, kehityksellisiä viiveitä, neuropsykologisia ongelmia, mielenterveyshäiriöitä, päihderiippuvuutta tai väkivaltaista käytöstä. Lastensuojelulaki velvoittaa tarjoamaan vakavasti oireleville lapsille riittävää moniammatillista tukea ja hoitoa, mutta käytännössä tämä ei aina toteudu. Siksi tarvitaan nykyistä systemaattisempaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken.

Target and main goals

Lastensuojelun kehittäminen toteutetaan erillisenä hankkeena, jolla edistetään monialaista paikallista ja alueellista yhteistyötä lastensuojelulasten ja -nuorten sosiaalisten, terveydellisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumiseksi. Muilta osin lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa toimeenpannaan osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelmaa.

Intended results, products and impact

Tavoitteena on panostaa lasten ja nuorten yksilöllisiin tarpeisiin vastaamiseen monialaisesti yli hallinnonalarajojen. Erityisenä painopisteenä on taata lastensuojelun asiakkaana olevien lasten ja nuorten oikeus laadukkaaseen koulutukseen sekä yksilölliseen tukeen ja hoitoon varmistamalla systemaattinen yhteistoiminta lastensuojelun ja opetustoimen sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen kesken.