Kokemusasiantuntijatyöskentely avoterveydenhuollossa Päijät-Hämeen hyvinvointialueella.
Etätyöpajat tarjoavat elämyksiä ja mahdollisuuden mielekkääseen tekemiseen sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä.
Kööri: ikääntyneille, jotka haluavat vähentää päihteidenkäyttöään tai lopettaa
Peesi: ikääntyneille, joiden läheisellä on päihdeongelma
Voimavarakeskeinen työyhteisövalmennus, jossa toteutetaan kolme työpajaa ja niihin ohessa esihenkilösparrausta.
Toimintamalli on pienryhmissä tapahtuvaa päivätoimintaa autistisille ja haastavasti käyttäytyville kehitysvammaisille nuorille.
Prosessi lisää terveysaseman palveluiden tuottavuutta, vaikuttavuutta, asiakaslähtöisyyttä (saatavuus), silmällä pitäen tulevan soten vaatimuksia.
Tavoitteena oli ylläpitää mielikuvaa Lapista matkakohteena. Virtual Lapland toi onnistuneesti Lappia kansainvälisten kohderyhmien ulottuville tilanteessa, jossa matkustaminen oli rajoitettua.
Yhteistyömallin tavoitteena on Perhesosiaalityön ja Lapsiperheiden kotipalvelun yhteisten perheiden sujuvampi palveluun pääsy, verkostoyhteistyön ja systeemisyyden vahvistaminen sekä työskentelyn v
Kehitetään yhdenmukaiset ja selkeät mielenterveyspalvelut sekä toimintamallit opiskeluhuoltoon monialaisesti.