Yhteistyö
Neuropsykiatrisesti oireilevan lapsen polku Etelä-Pohjanmaan perhekeskuksissa.
Eroperhe asiakkaan polku Etelä-Pohjanmaan perhekeskuksen asiakkaille, jotka pohtivat eroa tai ovat eroamassa parisuhteessaan. Taustana on asiakkaan polun kansallinen mallinnus (THL).
Perhekeskuksen asiakasohjauksessa annetaan keskitetysti matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa alueen asukkaille ja toisille viranomaisille erilaisissa lasten , nuorten ja perheiden asioissa
Toimintamallin kehittämisen tavoitteena on ollut se, että pyritään löytämään toimintatavat, joiden avulla voidaan löytää sujuva monialainen yhteistyö ruotsinkielisille lastensuojelun asiakkaille ka
Päijät-Hämeen järjestöille, yhdistyksille ja eri toimijoiden yhdistysyhteyshenkilöille suunnattu teemallinen tilaisuus järjestöyhteistyön edistämiseksi.
STOP -työryhmä on tarkoitettu paljon päihde- ja mielenterveyspalveluita tarvitseville asiakkaille, jotka hyötyvät yhteisestä, laaja-alaisesta ja moniammatillisesta asiakassuunnitelmasta (esim.
Sote-ammattilaisille, asiakkaille, yhdistys- ja järjestötoimijoille sekä muille yhteisöille on suunniteltu kohtaamispaikka sairaalan ja sote-keskuksen yhteyteen.
Esteetön koti etänä -mallissa on kyse kuntoutusalan ammattilaisen toteuttamasta kodin esteettömyyden ja apuvälinetarpeen arvioinnista videoyhteyttä hyödyntäen.
Asetuksen (338/2011) mukaisten määräaikaistarkastusten toteuttamiseen kehitetään uusi toimintamalli.
Minun tiimini -mallin pilotti Tampereella.
Palvelu aikuiselle, joka hyötyy monialaisesta työstä.