Teema+ keskusteluhetki kysymyssapluunalla. Riihimäen seudun järjestösillassa luotu malli vuosina 2017-2020 järjestöjen toiveiden mukaisesti.
Ryhmätoiminnan ohjausmateriaali antaa eväitä käsitellä pienellä rahalla toimeen tulemista huomioiden keskeiset hyvinvoinnin osa-alueet kuten ravinnon, liikunnan ja kulttuurin.
Etäpakohuonepelissä pelaajat etsivät vihjeitä ja avaimia, joilla pääsevät etenemään pelissä.
Tukikäyntien pitäminen ulkona luonnossa, esim. kävelylenkin/metsälenkin muodossa. Mahdollisuus jutella ulkona myös ilman varsinaisen "lenkkeilyn" osuutta.
Ainetunnistuksen avulla käyttävät ihmiset voivat ennen käyttämistä saada aineen kemiallisella analysoinnilla parempaa tietoa siitä, mitä käyttöön aikomansa aineet sisältävät.
Arkeen Voimaa (ArVo) on näyttöön perustuva itsehoidon ryhmätoimintamalli, jonka tarkoituksena on lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja arjessa jaksamista.
Mallilla vähennetään tutkitusti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten yksinäisyyttä yhteisöllisen tapahtuma- ja kohtaamispaikkatoiminnan avulla.
Vastuuntuntoinen työntekijä toimintamallin tarkoitus on havainnollistaa työntekijälle, kuinka toimia vastuuntuntoisesti työssä. Toimintamalli on yleisluonteinen ja sen periaatteet
Diabetesliitolla on tarjolla omatoiminen Hyvää oloa odotukseen -verkkovalmennus, joka on tarkoitettu raskausdiabeteksen riskissä oleville odottajille.
SUUNTA-ryhmätoimintamalli matalan kynnyksen palvelumuoto, joka on tarkoitettu työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevien nuorten vanhempien työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseen, osallisuuden lisää