Systeeminen työote aikuissosiaalityössä on koko Suomessa vähäistä. Satakunnassa kartoitettiin työotteen käyttöönottomahdollisuus hyvinvointialueella aikuisten sosiaalipalveluissa.
Etelä-Pohjanmaalle muodostetaan perhekeskusten alueellisesta toimivuudesta, sisältöjen kehittämisestä ja verkostoyhteistyöstä rakennettu kokonaisuus.
Tarkoituksena on yhtenäistää terveysasemien työnjakoa mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kohdalla ja ohjata potilaat oikean palvelun piiriin.
Monet tekijät vaikuttavat digiosallisuuden toteutumiseen ja tämä toimintamalli pyrkii esittelemään konkreettisia ratkaisuja sote-ammattilaisten ja alan opiskelijoiden käyttöön työllistymisen ja dig
Toimintamallin tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää nuorille suunnattuja seksuaaliterveyspalveluja. Toimintamallissa tarjotaan alle 25-vuotiaille maksutta ehkäisymenetelmät, jotka kuuluvat H
Etelä-Pohjanmaalla on kartoitettu yhteisöllisen opiskeluhuollon kokonaisuus. Pyritään luomaan maakunnan yhteinen näkemys yhteisöllisestä opiskeluhuollosta.
Mielenterveys- ja päihdeongelmien ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen osaamista vahvistetaan perhekeskustoimijoiden parissa lisäämällä tietoa psyykkistä hyvinvointia lisäävistä arjen toimintatavoista
Paikalliset ammattioppilaitokset Eduko (Eduhoiva) ja Ekami lähihoitajaopiskelijoiden ryhmät ja opettajat mukaan Kymenlaakson hyvinvointialueen kotihoidon kuvapuhelinpalvelun ryhmätoiminnan toteutta
Digitaalisten raskauden ehkäisypalveluiden tarkoitus on lisätä palveluiden saatavuutta sekä saavutettavuutta sähköisten asiointiväylien avulla.
eKlubitalo mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman osallistumisen yhteisön toimintaan.