Asiakasraadin tarkoituksena on varmistaa asiakkaan äänen kuuluminen palveluissa ja madaltaa kynnystä osallistua palvelujen kehittämiseen.
Monikulttuurinen vanhemmuusryhmä tarjoaa ryhmämuotoista tukea maahan muuttaneille vanhemmille.
Keskitetty jälkihuolto palvelee sekä lastensuojelun jälkihuoltonuoria että yksin maahan alaikäisenä tulleita, oleskeluluvan saaneita nuoria.
Asiakasohjaus sosiaaliohjaukseen ja sosiaalityöhön Espoon ja Lohjan terveysasemilla ja monialaisen yhteistyön lisääminen asiakkaiden palvelujen tarpeen arvioinnissa.
Miniproggis on osallistavaa budjetointia hyödyntävä tapa kehittää ja saada aikaan yhteistä hyvää nuorten kanssa.
Perhekeskuksen kohtaamispaikka, joka toimii osallisuuden, yhteistoimijuuden sekä yhteisjohtajuuden periaatteella. Täällä lapsiperheet voivat saada vertaistukea sekä kynnyksetöntä kaupungin ja järje
Harjavallan aikuisten kulma Haiku on päihteetön kohtaamispaikka työikäisille.
Tapahtumassa 13-29-vuotiaat nuoret tuovat esiin kokemuksia ja näkemyksiä siitä, miten palvelut toimivat tai mikä arjessa mättää.
Kotoutumista tukevaa sosiaalipalvelua tuotetaan eri kanavien kautta.
HyTe ry:n (entinen EJY ry) Iloa arkeen -hankkeessa (2017–2020) kehitettiin uudenlaista voimavaraistavaa ryhmätoimintaa, jonka tavoitteena oli pidempään työelämästä poissaolleiden t