Arvotyöskentely:
Toimintamalli tukee alueen hyte-toimijoiden suomi.fi -palvelutietovarantoon (PTV) tuotettavien palvelukuvausten määrää ja laatua, jotta alueen hyte-palvelut ovat löydettävissä alueen digitaaliselt
Tavoitteena elävä kaksikielinen organisaatio toimivilla kaksikielisillä struktuureilla ja ohjausmekanismeilla, ja täten lopulta yhdenvertaiset palvelut molemmilla kansalliskielellä.
Etelä-Suomen OT-keskushankkeen (2022-2023) järjestämä webinaarisarja integratiivisesta tutkimus- ja kehittämis
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) elintapaohjauksen kirjaamisen kehittämisen tavoitteena on elintapaohjauksen kirjaamiskäytänteiden yhtenäistäminen ja kehittäminen terveydenhuollossa.
Vaikuttavuuden tiekartan tavoitteena on päästä kohti HVA:n vaikuttavuusperustaista järjestämistä ja palvelutuotannon ohjausta. Vaikuttavuus syntyy mm.
Kirjallisuuskatsaus lastensuojelun ja lastenpsykiatrian välisen yhteistyön toimintamalleista erityisen vaativissa asiakastilanteissa.
Selvityksessä tarkastellaan lastensuojelun moniammatillisten asiantuntijaryhmien rakennetta, toimintamallia ja toimintaa koko Etelä-Suomen yhteistyöalueella vuonna 2023.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuella Oulussa Tuiran ja Kontinkankaan sote-keskuksissa terveyden - ja sairaanhoidon palveluiden ja mielenterveyspalveluiden monipalveluasiakkaiden hoidon jatkuvuuden
Kumppanuuspöytien tavoitteena on toimia yhteistyökanavana järjestöjen ja Pohjanmaan hyvinvointialueen välillä.