Malli kuvaa kokemusasiantuntijatyöskentelyn tapoja eriasteisissa oppilaitoksissa. Lisäksi kuvaillaan sitä, mitä on hyvä huomioida kokemusasiantuntijoiden oppilaitostyöhön liittyen.
Hankkeen tarkoituksena on kehittää nuorten ylipainoa vähentävä toimintamalli ja sen mukainen, käyttäytymisterapeuttisia menetelmiä hyödyntävä opetusmateriaali kuntiin.
Pirkanmaalainen asiakaslähtöinen monialainen palveluprosessi on muokattu Monialaisen yhteistyön oppaaksi, joka tukee aikuisten asiakkaiden kanssa työskenteleviä sote-ammattilaisia monialaisessa yht
Alueellinen työryhmä, jonka tehtävänä on kanavoida järjestöjen asiantuntijuus ja osaaminen Tulevaisuuden sote-keskusten ja hyvinvointialueen kehittämisen tueksi.
Työpajat etenevät prosessina yhteistyön timantin etsimisestä löytämisen kautta hiomiseen. Tarvittaessa timanttia voidaan lähteä puristamaan jopa alkutekijöistään, eli hiilestä.
Työkaluja teinivanhemmille, sekä heitä työssään kohtaaville ammattilaisille
Erasmus+ -rahoitteinen hanke. Hallinnoi Minties Bitès(Liettua)
Osatoteutus:
Sosiaalialan kirjaamisosaamisen vahvistaminen digitaalisesti Kansa-koulu I ja II -hankkeiden (2015–19) aikana valmennetuille kirjaamisvalmentajille.
Teknologian käyttöönoton tuen malli tukee kotihoidon ammattilaisten teknologiaosaamista ja sen hyödyntämistä omassa työssä.
Toimintamallissa esitellään kotihoidon valmennuskokonaisuuden sisältöä, jonka avulla vahvistetaan henkilöstön teknologiahyväksyntää sekä lisätään esihenkilöiden työkaluja henkilöstön motivoimiseksi
Kotisairaalan saattohoidon vapaaehtoistyön malli on osa kotisairaalatoimintaa.