Verkostodialogisessa asiakastyössä tavoitellaan ammattilaisten osaamisen ja asiakkaan voimavarojen yhdistämistä.
Hoitomalli toimii työkaluna terveysaseman perustason henkilökunnalle lievän, keskivaikean tai vaikean mielenterveysongelman hoitopolun hahmottamisessa ja toteuttamisessa/hoitoon ohjauksessa.
Mitä hyvinvointialueiden tulisi ottaa huomioon kokemustoimijoiden kokemustiedon hyödyntämisen prosessissa?
Kotihoito ja diabetesvastaanoton erityisosaamiskeskus tekevät yhteistyötä iäkkäiden monipistoshoitoisten tai pumppuhoitoisten kotihoidon asiakkaiden hoidossa.
Lähellä.fi on valtakunnallisesti ja alueellisesti toimiva helppokäyttöinen verkkopalvelu, jonka avulla ihminen löytää merkityksellistä toimintaa, yhtei
Tavoitteena on tukea vakavia ja toistuvia rikoksia tekeviä 18-24-vuotiaita nuoria viranomaisyhteistoiminnassa kohti rikoksetonta elämää.
Perhekeskuksen ohjaus ja neuvonta on matalan kynnyksen palvelu, josta lapset, nuoret ja perheet saavat varhaista ja ennaltaehkäisevää tukea arkeen yhdellä yhteydenotolla.
Toimintamalli kuvaa parodontologisen hoidon toteuttamista ja porrastusta Pirkanmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon yksiköissä. Toimintamalli laadittiin osana Pirkanmaan tulevaisuuden
Asiakastyön ja sen yhteiskehittämisen tueksi kehitetyt kortit ovat käytännölliset erityisesti silloin, kun toimintaa uudistetaan tai halutaan parantaa osallistujalähtöisyyttä.
Toimintamalli kuvaa lasten yleisanestesiahammashoidon tarpeen toteamisen, ennaltaehkäisyn, seurannan ja moniammatillisen tuen tarpeen tunnistamisen käytäntöjä. Toimintamalli laadittiin osana P