Oppilas- ja opiskeluhuollossa päihteiden ja pelaamisen riskikäyttäjien processikuvaus.
Selkiyttää ja vahvistaa neuropsykiatrista palvelupolkua Lapin hyvinvointialueella.
Q-Flow tarjoaa laajan valikoiman työkaluja potilaan hoitopolun hallintaan.
Nuoren masennuksen tiedon ilta nuorten vanhemmille, opetushenkilöstölle sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhdessä kaupunginosassa käynnistettiin perhekeskustoimintaa THL:n perhekeskustoimintamallin mukaisena.
IPC-N-videon avulla voidaan levittää Lapin hva:lla nuorten, heidän huoltajiensa ja työntekijöidenkin tietoisuutta IPC-N-menetelmästä. Videota voidaan esim.
Pirkanmaan hyvinvointialueen perhekeskuksen käsikirjassa kuvataan perhekeskuksen tehtäviä kuten vanhemmuudessa ja parisuhteessa tukemista.
Toimenpiteessä kehitetään kuntoutusohjauksen toimintamalli ja luodaan kuntoutusohjaajan työnkuva perusterveydenhuoltoon. Pilotoinnissa kohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja heidän perheensä.
Lapsiperheiden palveluohjauksen toiminnan käynnistämisen tueksi koottu materiaali, jonka avulla perhekeskusalueilla voidaan tehdä tarvittavat toimenpiteet ja käynnistää lapsiperheiden palveluohjauk
LAPE-sanomat konsepti edistää tiedonmuodostusta muuttuvassa organisaatiossa. LAPE-sanomat on avoin viestintäkanava asiakkaille, sidosryhmälle sekä hyvinvointialueen laajalle henkilöstölle.