Liki-toimintamalli on asiakaslähtöinen, jalkautuva ja moniammatillinen tapa auttaa ruoka-avussa käyviä ihmisiä. Mallin keskiössä on toimijoiden saumaton yhteistyö sekä jalkautuvien työntekijöiden tilanne- ja traumatietoisuus sekä vuorovaikutustaidot.
Toimintamallin nimi
Liki-toimintamalli on asiakaslähtöinen, jalkautuva ja moniammatillinen tapa auttaa ruoka-avussa käyviä ihmisiä. Mallin keskiössä on toimijoiden saumaton yhteistyö sekä jalkautuvien työntekijöiden tilanne- ja traumatietoisuus sekä vuorovaikutustaidot.
Toimintamallin ajatuksena on jalkautua systemaattisesti ruoka-avun piiriin ja tuoda apu ihmisten luokse ja tarjota apua ja tukea sen sijaan, että odotetaan ihmisten oma-aloitteisesti hakevan apua.
Toimintamallin toimintaympäristönä ovat ruokajonot. Liki-hankkeen idea syntyi tamperelaisessa ruoka-apuverkostossa koronapandemian aikaan, jolloin ruoka-avussa käyvien määrä oli jyrkässä kasvussa. Hankkeen tarkoituksena oli mahdollistaa kokonaisvaltainen avunsaanti ihmisille suoraan ruokajonoihin. Hankeideaa olivat kehittämässä Tampereen aikuissosiaalityö, Tampereen ev.lut. seurakunnan diakoniatyö, Kela sekä järjestöt. Ukrainan sodan alkaessa ruoka-avun kävijämäärät kasvoivat entisestään, ja hankkeen verkostoyhteistyön kautta saatiin ajankohtaista neuvontaa ja apua myös ukrainalaisille heidän omalla äidinkielellään.
Tietoisuus jalkautuvan työn tarpeesta ruokajonoihin oli havaittu tutkimuksissa jo aikaisemmin (esim. Ohisalo & Saari 2010, 114; Ohisalo & Laihiala & Saari 2015, 443). Helsingin jalkautuvan sosiaalityön lisäksi missään muualla Suomessa ei ollut aiemmin tehty systemaattista jalkautuvaa työtä ruoka-avussa. Tampereella kehitettiin jalkautumisen lisäksi erityisesti verkostotyötä ja moniammatillista asiakastyötä.
Jalkautuva työ vaati työntekijöiltä rohkeutta, joustavuutta, tilannetajua, palvelujärjestelmän hyvää tuntemusta, huumorintajua ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Ruoka-avussa käyvät ihmiset eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan jokainen on yksilö. Tapaamiset ruokajonoissa toimivat työntekijöihin tutustumisena, hankkeen toiminnan esittelyinä ja kynnysten madaltajina avun pyytämiseen. Välillä ruokajonoissa sovittiin suoraan jatkotapaamisista tai puheluista, ja kohtaamisten aihepiirit vaihtelivat kepeästä jutustelusta syvällisiin kohtaamisiin.
Moni avuntarvitsija on turhautunut suomalaisen palvelujärjestelmän byrokraattisuuteen, pirstaleisuuteen ja kasvottomuuteen. Palvelujärjestelmän yhteistyö toimii edelleen ajoittain heikosti, mikä heikentää monimutkaisessa tilanteessa olevien auttamista. Lähtökohtaisesti moni hankkeen asiakkaista suhtautui palvelujärjestelmään epäilevästi ja koki palvelujen piiriin pääsemisen vaikeaksi. Monella oli taustalla aiempia huonoja kokemuksia avun hakemisesta. Epävirallisemmat kohtaamiset ruokajonoissa asiakkaiden kanssa madalsivat kynnystä hakea apua. Luottamuksen synnyttyä työntekijöihin osa ihmisistä rohkaistui pyytämään itselleen apua.
Liki-toimintamalli mahdollistaa asiakkaiden löytämisen auttamisjärjestelmän katvealueilta. Haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteet ovat hyvin moniulotteisia, jotka avautuvat ainoastaan kiireettömän ja arvostavan kohtaamisen, pitkäjänteisen työskentelyn ja luottamuksen rakentamisen kautta. Liki-toimintamallin asiakkaat toivat esille, että heidän tarpeensa tulla kunnioitetuksi ja arvostetuksi eivät olleet aina täyttyneet vuorovaikutustilanteissa viranomaisten kanssa.
Asiakkaiden kohtaamisessa Liki-toimintamallissa hyödynnettiin traumatietoista työotetta (Hipp 2023), jossa kohtaamistilanteissa ollaan esimerkiksi aidosti läsnä, joustavia, avoimia, toivoa luovia, maadoittavia ja etsitään ratkaisuja tilanteisiin yhdessä asiakkaan kanssa. Kohtaamisissa käytettiin myös Hackneyn systeemistä työmallia, jota Suomessa on käytetty lähinnä lastensuojelussa. Systeemisessä työtavassa asiakkaiden kohtaamisessa painottuu vuorovaikutus, luottamus, kunnioitus, kuuntelu, tunneäly, empatia, pitkäjänteisyys ja ratkaisujen etsiminen asiakkaan lähtökohdista yhdessä asiakkaiden kanssa. Mallissa tarkastellaan asiakkaan kokonaistilannetta ja ihmissuhteita sekä pyritään tukemaan asiakkaan omaa voimaantumista ja kykyä jatkaa jatkossa eteenpäin omin voimin. (Fagerström 2016, 19.)
Liki-toimintamallilla on mahdollista auttaa asiakkaita, joilla on monimutkaisia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Joidenkin asiakkaiden käyttäytyminen oli ajoittain hyvin epäsosiaalista ja palvelujärjestelmään siltoja polttavaa, tämän vuoksi toimintamallin tärkeitä toimintaperiaatteita ovat provosoimattomuus asiakkaan käytöksestä ja traumatietoinen työote. Työntekijöillä tulee olla riittävästi aikaa kohdata ihmiset laadukkaasti, tämä säästää yhteiskunnan varoja pitemmällä tähtäimellä. Ihmisten syvällinen auttaminen vaatii lisäksi riittävästi aikaa, luovuutta, ammattitaitoa, paneutumista, kuuntelutaitoja, moniammatillista yhteistyötä ja ennen kaikkea kunnioittavaa tasavertaista asennetta ihmisiä kohtaan.
Liki-toimintamalli paljasti sähköisen palvelujärjestelmän heikkouden monimutkaisessa ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kohdalla. Osa jättää erityisesti toimeentulotuen Kelasta ja sosiaalityöstä hakematta hakemisen monimutkaisuuden vuoksi, vaikka niiden tarve olisi ilmeinen. Etuuspäätösten kieli on monille vaikeaa ymmärtää, ja hankkeessa käytiin usein läpi etuuspäätöksiä ihmisten kanssa, mitä päätökset tarkoittivat ja kuinka tulisi jatkossa toimia. Moni asiakas luki päätöksestään vain ensimmäisen rivin: päätös on kielteinen. Päätöksen kielteisyys voi johtua ihan vain siitä, että hakemuksesta puuttuu jokin liite, mutta päätöstä ei lueta eteenpäin ja tarvittava tuki voi jäädä saamatta. Asiakas ei välttämättä ymmärrä päätöstä ja sen perusteita, vaikka lukisikin päätöksen kokonaisuudessaan. Toimeentulotukipäätösten rakenteeseen ja kielen ymmärrettävyyteen tulisi edelleen panostaa. Kasvokkaiset kohtaamiset tarjoavat hyvän foorumin erilaisten väärinkäsitysten ja virheellisten oletusten oikaisemiseen, esimerkiksi juuri toimeentulotukeen liittyen.
Asiakkaat eivät välttämättä osaa sanoittaa tilannettaan kirjallisesti, tai he eivät tiedä, minkälaisia asioita tukihakemukseen tulisi kirjoittaa. Monimutkaisessa tilanteessa olevan ihmisen kohdalla tilanteen kokonaisarvio vaatii laajaa ammattitaitoa soveltaa säädöksiä, eikä se aina ole helppoa kokeneellekaan työntekijälle. Löysimme esimerkiksi Kelan perustoimeentulotukipäätöksistä lukuisia virheitä ja jäimme miettimään, kuinka paljon niitä jää täysin piiloon ja korjaamatta.
Kauhistelu ruokajonojen ympärillä on aihepiirin yksinkertaistamista. Ruoka-avussa käyminen on ennen kaikkea rationaalista toimintaa, jolla pyritään edistämään omaa taloudellista tilannetta. Kaikki eivät ole oikeutettuja viimesijaisiin tukiin, ja esimerkiksi elämiseen liittyvien laskujen tai velkojen maksun jälkeen elämiseen jäävät tulot ovat niin niukat, että ruoka-apu on tervetullutta. Osa elää kroonisesti vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, kuten esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevat, joiden tilanteita ei voida helpottaa työllistymisen kautta. Ruoka-avun ympärille on mahdollista luoda ryhmätoimintaa ja yhteisöllisyyttä, mutta toiminta tulee suunnitella yhdessä ruoka-avussa käyvien ihmisten kanssa.
Perusturvan varassa arjessa selviytyminen vaatii voimavaroja, luovuutta ja kekseliäisyyttä. Harvalla pienillä tuloilla elävillä on säästöpuskureita kun tapahtuu jotain yllättävää tai sairastuu. Taloustilanteesta murehtiminen salpaa paljon ihmisten voimavaroja ja vaikeuttaa siten tulevaisuuden suunnittelua tai toimia sen hyväksi. Ruoka-avussa käyvillä ihmisillä on vielä voimavaroja pitää huolta itsestään, eikä ruoka-avussa käyvien ihmisten tilanteet ole välttämättä kärjistyneet äärimmilleen. Ruokajonokävijöiden joukko on hyvin heterogeeninen, minkä havaitsivat myös Ohisalo & Saari (2010, 110) tutkimuksessaan. Keskustelu siitä, että ruokajonot eivät kuulu hyvinvointivaltioon, on kyseenalaista, ruokajonot ovat ihmisille sosiaalinen yhteisö, joka auttaa ihmisiä selviytymään ylipäänsä arjessa ja tukevat ihmisten mielenterveyttä. Ruoka-avussa käyvät ihmiset ovat Heikki Hiilamon (Yle 21.2.2021) sanoin ”oman elämänsä sankareita”.
Vaikka kaikkien ruoka-avussa käyvien ihmisten tilanteet eivät ole kärjistyneitä, osan ruokajonossa kävijöiden voimavarat olivat venytetty äärimmilleen, joten palvelujärjestelmän tuominen suoraan ruoka-apuun on tärkeää. Jalkautumisella ruokajonoihin on myös ennaltaehkäisevä merkitys, ihmisiä on hyvä auttaa jo ennen kuin ongelmat kasvavat. Jalkautuminen ruoka-apuun on yhteiskunnalta osoitus myös välittämisestä ja siitä, että halutaan ”pitää kaikki matkassa”.
Toimintamallin kohderyhmänä ovat ruoka-apua hakevat ihmiset.
Asiakasymmärrystä kerrytettiin sähköisesti, kirjallisesti ja suullisesti. Ruoka-avun kävijöiltä kysyttiin palautetta hankkeesta, sekä mielipiteitä ruokajonoihin jalkautuvasta sosiaalityöstä. Osa asiakkaista oli mukana hanketyöntekijöiden organisoimassa ryhmätoiminnassa, joka voimautti kävijöitä. Ryhmätoiminta perustui asiakkaiden ideaan ja kokoontumisten sisältö asiakkaiden toiveisiin. Asiakkaiden osallisuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota koko hankkeen ajan. Ihmisten ajatuksia ja ideoita kuunneltiin aktiivisesti ruokajonoissa koko hankkeen ajan, esimerkiksi kehitysideoita jonon organisoinnista tai ruoka-avun jakamisesta välitettiin eteenpäin ruoka-apua jakaville tahoille.
Toimintamallin käyttöönotto ei niinkään vaadi taloudellisia lisäresursseja, vaan asenteiden ja työtapojen muutoksen sekä moniammatillisen yhteistyön kehittämistä. Ruoka-aputoiminnan ympärille on hyvä koota yhteistyöverkosto, joka lähtee miettimään, miten jalkautuminen ruoka-apuun olisi yhdessä mahdollista omalla paikkakunnalla. Yhteistyöverkostossa on hyvä olla mukana kaikki ruoka-apuun liittyvät toimijat.
Ruokajonoihin on hyvä jalkautua työpareittain. Jalkautuvien työntekijöiden vuorovaikutustaidot ja kohtaamisten epävirallisuus ovat tärkeitä. Kohtaamistilanteissa osaamisen keskiössä on suhtautuminen asiakkaisiin tasavertaisesti ja kunnioittavasti, psykososiaalinen tuki ja traumatietoisuus. Jalkautuvien työntekijöiden tulee olla tilannetietoisia, apua ei saa tuputtaa asiakkaille vaan keskittyä tutustumaan ihmisiin. Jalkautuvassa työssä ollaan ennen kaikkea ihmisiä ihmisille. Monilla on taustalla pettymyksiä palvelujärjestelmään, jalkautuva työ toimii sillanrakentajana.
Jalkautumista ruokajonoihin tulee tehdä säännöllisesti, että kävijät oppivat tietämään, että apua on saatavilla. Osalle kynnys avun hakemiseen on hyvin korkea. Työntekijöillä on tärkeää olla tietotekniset työvälineet, jotta palvelujärjestelmässä asioiminen olisi asiakkaille sujuvaa, kaikilla ei ole tietoteknisiä välineitä tai osaamista niiden käyttämiseen.
Toimintamalli toi hyvin esille, että palvelujärjestelmä ei tavoita haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, palvelujärjestelmän byrokraattisuus ja digitalisoituminen syrjäyttää ihmisiä. Digitaitojen puute koskee kaikkia ikäryhmiä. Ihmisten auttamiseen tarvitaan jalkautuvaa työotetta ja eri toimijoiden yhteistyötä. Työntekijöiden tulee myös luoda mahdollisuuksia asiakasosallisuuden lisäämiseen.