Kittilän perhekeskus verkoston yhteistyöllä järjestetään kohtaamispaikkatoimintana viikoittaisia Touhutreffejä, kummassakin kunnan kasvukeskuksessa (kirkonkylä ja Levi)
Combo -tutkimus- ja kehittämishankkeessa (2015-2018) kehitettiin uusia toimintatapoja, valmiuksia ja menetelmiä, jotka tukevat nuorten osallisuutta ja hyvinvointia sekä työelämään kiinnittymistä.
Linkkihenkilökoulutuksella annetaan linkkihenkilöinä toimiville valmiuksia tukea kansalaisia ennaltaehkäisevästi tai auttaa heitä ratkaisemaan ongelmia, jotka ovat heikentäneet asiakkaan elämänlaat
Soiten monipalveluprosessiin liittyvän raporttityökalun kehittäminen monipalveluasiakkuuksien kokonaiskuvan mallintamiseksi ja
Omais- perhehoidon toimintamallin kehittämistyössä on keskitytty perhehoidon ja omaishoidon palveluiden palvelupolkujen aukikirjaamiseen sekä tehty omaishoidon tuen palvelun osalta yhtenäistämistä
Perheiden kotoutumisen tuen verkostossa maahanmuuttaneita perheitä kohtaavat henkilöt voivat jakaa hyviä käytänteitä, verkosto voi tarjota työntekijöille koulutusta, rakentaa monitoimijaista palvel
Toimintamalli kokoaa vammaisen henkilön tarvitsemat palvelut varhaisen tuen palveluista ns. raskaimpiin palveluihin.
Sote-palvelustrategia luo yhteistä näkemystä hyvinvointialueen sote-palveluista ja lisää alueellista yhteistyötä ja luottamusta eri toimijoiden välillä.
Kansallisessa muistipalvelupolkumallissa keskeistä on aivoterveyden edistäminen, muistisairauden varhainen tunnistaminen matalalla kynnyksell
Etälääkäripalveluiden hyödyntäminen Ikaalisissa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköissä ( Nikulassa ja Toivolansaarikodissa), sekä yksityisellä palveluntarjoajalla - Jyllin Kodeissa.