Terveyskeskuksen mielenterveyspalveluiden psykiatriset hoitajat jalkautuvat terveyskeskuksen vastaanotolle pitämään ensilinjan mielenterveys-ja päihdehoitajan vastaanottoa.
Kansallinen HTA (Health Technology Assessment) -koordinaatioyksikkö (FinCCHTA) on organisoimassa Suomen kestä
Sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmistelu ja pilotointi -hankkeessa luotiin pohjaa tulevalle sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskukselle.
Muistisairaan henkilön läheisten itsearviointityökaluun on kerätty tekijöitä, joilla tiedetään olevan vaikutusta läheisen hyvinvointiin.
Vastuutyöntekijätoimintaan, kokonaisvaltaiseen elämäntilanteen arviointiin sekä MUN ELÄMÄ -hyvinvointisuunnitelmaan perustuva, 16-29-vuotiaiden palvelukokonaisuuteen kehitetty toimintamall
KATI-ohjelman aikana on tehty ehdotus koordinaatiomallista.
Tavoitteena on kuvata alle kouluikäisen ja alkuopetuksessa olevan (1.-2. luokkalaisen) lapsen toimintaterapian kuntoutuspolku yhtenä osana lasten ja nuorten kuntoutuspolun kokonaisuutta.
Kymenlaakson perhekeskuksen kohtaamispaikkojen toimintalupauksen tavoitteena on, että eri perhekeskusalueiden kohtaamispaikkatoimijat sitoutuvat toteuttamaan lapsille, nuorille ja perheille suunnat
Keski-Uudenmaan hankekokonaisuus Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa.
Perhekumppani auttaa paljon tukea tarvitsevia perheitä elämässään eteenpäin.