Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvän työn ohjelma järjestää jokaisella yhteistyöalueella (YTA) valmennus- ja kehittämistyöpajoja
Mielenterveys- ja päihdepalveluilla tarkoitetaan toimintaa, joka pyrkii ehkäisemään, lievittämään ja hoitamaan mielenterveyden tai päihdehäiriöitä tai riippuvuuksia ja niiden seurauksia. Palveluihi
Ettei aina tarvitsisi aloittaa alusta. Kokonaisuuteen on koottu vuosien varrelta hankkeiden keskeisiä tuloksia mm. STM:n "Määritellään kokemusasiantuntijuuden ja asiakkaiden osalli
Valmistellaan sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen konsepti ja toteutussunnitelma sen pilotoinnille ja käynnistämiselle.
#InnovaattoritYhdessä
Toiminnan tarkoituksena on edistää sote-ammattilaisten digiosaamista. Digimentorit ovat organisaation omia työntekijöitä, jotka toimivat yksiköissään digitukena.
Vuokra-asunnoissa asuvien ihmisten yksinäisyyden vähentäminen monitoimijaisella yhteistyöllä kokeilemalla ja arvioimalla aiemmin hyväksi havaittuja keinoja yksinäisyyden lievittämiseen ja kehittämä
Kuntouttava etäpäivätoiminta on ääni- ja videovälitteistä ryhmätoimintaa, jota voidaan myöntää säännöllisen kotihoidon asiakkaalle palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
Liki-toimintamalli on asiakaslähtöinen, jalkautuva ja moniammatillinen tapa auttaa ruoka-avussa käyviä ihmisiä.
Kotihoidon asiakkaiden käyttämien teknisten apuvälineiden tiedot siirtyvät automaattisesti potilastietojärjestelmästä Gillien tietoaltaaseen.
Tavoitteena on ammattilaisten yhteistyön yhtenäistäminen ja selkiyttäminen.