Kansallisessa muistipalvelupolkumallissa keskeistä on aivoterveyden edistäminen, muistisairauden varhainen tunnistaminen matalalla kynnyksell
Alueen väestörakennetta leimaa korkea ikääntyneiden osuus, pitkät välimatkat ja ikääntyneen väestön heikko sosioekonominen asema.
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallinen laatusuositus käsittelee parantumattomasti sairaan tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan potilaan palliatiivista hoitoa.
Kokonaisuuteen kootaan tietoa ja toimintamalleja rakenteista, joilla yhteistyötä ja kehittämistä tehdään hyvinvointialueilla. Osallistu kanssamme keskusteluun ja tiedon kokoamiseen!
THL kehittää perhekeskustoimintaa. THL koordinoi valtakunnallista perhekeskusverkostoa, johon kuuluu mm. hyvinvointialueiden perhekeskustoimijat.
Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille (OTE) -hankkeessa on tuotettu työkaluja ja toimintamalleja asumisten turvallisuuden edistämiseksi.
Pääministeri Sanna Marinin hallitus on käynnistänyt sote-uudistuksen valmistelun. Määrärahasta jaettiin alueille kesällä 2020 valtionavustuksina voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuvaan vapaaeht
Satakunnan TulKoti–hankkeessa hyödynnetään aikaisemmassa valmistelussa tehdyn Ikästrategian tavoitetta luoda Satakuntaan asiakaslähtöinen ja toimiva ikääntyneiden palvelujen kokonaisuus.
Tervetuloa mukaan Hyvinvointialueiden Yhteistyöverkostoon!