Haku palautti 212 tulosta
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr (ODL) on jo vuodesta 1896 saakka vaikuttanut pohjoissuomalainen diakonian tekijä.
Verkon vapaaehtoistoiminnassa on käytössä kertaluonteisen avun malli. Kertaluonteisen avun malli tarkoittaa sitä, että asiakkaan luona käyvä vapaaehtoinen vaihtuu viikoittain.
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Selkeästi meille -hanke tavoitteena oli edistää viestinnän ja sähköisten palveluiden kognitiivista saavutettavuutta yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa, joilla on kognitiivisia haasteita.
HyNa-hankkeessa on kehitetty ja toteutettu naisten yhteisö- ja asiakaslähtöistä matalan kynnyksen toimintaa.
Työkykyohjelma on osa hallitusohjelmaa, ja sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa sen yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosina 2019 - 2023.
Naisenväkivalta.fi-hanke on tarkoitettu täysi-ikäisille naisille, jotka tarvitsevat tukea omien tunteiden, itsehillinnän ja väkivallan kysymysten kanssa.
Hankkeen tavoitteena on tukea iäkkään ihmisen turvallista kotona asumista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. on valtakunnallinen, jäsenyhdistystensä muodostama ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö.