Toimintamallin avulla tehostetaan monialaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiakas- ja palveluohjausta yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kanssa.
Laitelogistiikan toimintamalli, jonka avulla kotihoidon käytössä olevat teknologiset apuvälineet siirtyvät kotihoidon digitaalisesta palvelutoiminnan keskuksesta (DPK) rinkeihin, ringeistä asiakk
Kerran kuukaudessa kotihoidon hoitorinkien rinkivastaavat tarkastelevat Hilkka-toiminnanohjausjärjestelmästä oman hoitorinkinsä asiakaskäyntien sijoittumista aikaikkunoittain.
Aikuissosiaalityön palvelu pitkäaikaistyöttömille vaikeassa työmarkkinatilanteessa oleville asiakkaille, jotka ovat kiinnittyneet heikosti tarvitsemiinsa palveluihin tai pudonneet kokonaan palveluj
Kymenlaakson hyvinvointialueella on käytössä Laatuportin Digitaaliset laitepassit -järjestelmä.
Siun soten ja perhekeskustoimijoiden yhteistyössä järjestämä lasten ja nuorten kuntoutuksen kaikille avoin osallisuuskierros, jossa kuntalaisten oli mahdollista tulla kehittämään lasten ja nuorten
Kulttuurifoorumin tavoitteena on järjestää voimauttavaa kulttuuri- ja taidetoimintaa mie
Rahoituksen tavoitteena on kehittää alueellista psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten menetelmien arviointia ja niiden osaamisen ylläpitoa osana hoito- ja palveluketjuja ja -kokonaisuuksia.
Hima & Strada tuottaa vaihtoehtoisia kaupunkikierroksia, jotka lisäävät ymmärrystä eriarvoistumisen juurisyistä yhdistämällä kokemustietoa, tutkimustietoa ja vaikuttamista.
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.