Luontolähtöinen kuntoutus tarjoaa kyvykkyyden kokemuksia ja merkityksellisen yhteisön työelämän ulkopuolella oleville. Toiminnan lähtökohtana on asiakas-ohjaaja-valtasuhteen tiedostaminen.
MONNI-hankkeen kehittämistyötä on toteutettu lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen parhaaksi yhteistyökumppaneiden kanssa. Palvelulupauksemme olivat:
Petäjäveden Perhekeskus kokoaa lasten ja perheiden hyvinvointia tukevia palveluja saman katon alle monialaisessa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Seniorineuvolan tavoitteena on hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, kansansairauksien ennaltaehkäisy ja asiakkaiden riskitekijöiden tunnistaminen.
Henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamalli.
Vinkkivarikko on Pieksämäen kaupungin ja järjestöjen yhteistyössä toteuttama, kaikille kaupungin asukkaille tarkoitettu matalan kynnyksen kohtaamispaikka.
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen ammattilaisille suunnatun koulutus- ja keskustelufoorumisarjan suunnitteluprosessi lasten ja nuorten vaativahoitoisten ja kompleksisten neuropsykia
Finger-tutkimuksessa luotu toimintamalli tuodaan Satakunnan hyvinvointialueelle. Toimintamallissa on lisäksi haluttu huomioida uni sen moninaisten vaikutusten vuoksi.
Toiminnan kautta tarjotaan nuorisopsykiatrian asiantuntemusta ja tukea psykososiaalisten menetelmien käyttöön koulujen opiskeluhuollon sekä sosiaalipalvelujen ammattilaisille Varsinais-Suomen hyvin
Yhden oven periaatteella toteutettava toimintatapa, jossa tarjotaan matalan kynnyksen neuvontaa, ohjausta, tukea ja osallisuutta 13-29-vuotiaille nuorille sekä heidän läheisilleen.