Yhteistyö
Muistisairauksien riskissä olevat asiakkaat saavat tukea elintapamuutoksiin, millä pyritään ennaltaehkäisemään muistisairauksia. Toimintamalli perustuu FINGER-tutkimukseen.
Ylilääkärin aloitteesta Janakkalan terveysasemalla aloitettiin ihomuutospoliklinikka- pilotti.
Osa-alueita, joita kehitettiin: Yhteistyö eri palvelujen välillä, lapsiperhepalveluiden valvonta, vertaisauditointi osana laadunvalvontaa kotipalvelussa, kirjaaminen, Apotin käyttöönoton tuke
Toimintamalli perustuu eri sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden väliseen yhteistyöhön, jossa vastataan ennakoimattomiin ja akuutteihin avuntarpeisiin moniammatillisesti, asiakaslähtöisesti ja
Kehittämistyössä on mm.
TYÖOTE-toimintamalli tehostaa työterveyshuollon ja julkisen terveydenhuollon yhteistyötä, parantaa potilaan työkyvyn tukea ja siirtää työkyvyn arviointivastuuta erikoissairaanhoidosta työterveyshuo
Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren polku Etelä-Pohjanmaan perhekeskuksissa.
Järjestöpositiivisuuden kuntatutka on väline kuntien järjestöyhteistyön tarkasteluun. Tiedonkeruuvälineenä toimii kyselomake, jonka avulla haastatellaan kuntien työntekijöitä.
Toiminta sisältää mm.
Äitiyshuollon moniammatilliset etäpalaverit mahdollistavat systemaattisen alueellisen yhteistyön toimintatapojen ja –prosessien kehittämiseen, yhtenäistämiseen ja sujuvoittamiseen Satakunnan perhek