Työelämätulkki kulkee asiakkaan rinnalla ja tukee työllistymisprosessissa alkuhaastattelusta työsuhteen alkuun ja myös työsuhteen aikana.
Haavoittuvan asiakasryhmän kanssa työskenteleville ammattilaisille järjestettiin työpajoja ja koulutusta, joilla vastattiin tunnistettuihin osaamistarpeisiin.
ESY -menetelmä sosiaalisen kuntoutuksen työmenetelmä.
Toimintaterapeutin työskentelytavan luominen Lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalvuissa.
Porrasteinen hoidon- ja tuenmalli on toimintatapa, jossa nuorten mielenterveyden tuki järjestetään asteittain tarpeen mukaan.
Vauvaperhetiimi arvioi lähetteiden pohjalta päihteitä käyttävän raskaana olevan asiakkaan tilanteen, tuen tarpeen ja mahdollisesti olemassa olevan hoidon riittävyyden sekä ohjaa potilaan jatkohoido
Liikuntaneuvonnan palveluketju tukee terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia asiakkaita.
Toimintamalli vahvistaa elintapaohjausta heikommassa asemassa oleville ja integroi sen osaksi kuntouttavaa työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta asiakkaiden hyvinvoinnin ja ammattilaisten työn tu
Toimintamallilla pyritään kehittämään ja arvioimaan toimivia käytäntöjä luonnon hyödyntämiseen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Sähköinen perhekeskus on perheiden, perhettä suunnittelevien, nuorten sekä ammattilaisten verkkopalvelu, joka kokoaa luotettavan tiedon, tuen ja palvelut yhteen paikkaan.