Palveluohjaajat, terveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä, jalkautuvat matalan kynnyksen toimipaikkoihin jakamaan tietoa työttömien terveystarkastuksista, sosiaali- ja terveyspalveluista ja etuuksist
Kurssilla vahvistetaan opioidikorvaushoidossa olevien arjen hallintaa ja sosiaalisia taitoja, löydetään voimavaroja, kohennetaan itsetuntoa sekä kiinnitytään työ-, vapaaehtoistoiminta- tai opiskelu
Moniammatillinen työ- ja toimintakyvyn arviointi tehdään kokonaisvaltaisesti keskustelevalla ja prosessinomaisella työotteella.
Tuetussa vapaaehtoistoiminnassa tukea tarvitsevat pääsevät vapaaehtoistoimijoiksi yksilöllisen tuen ja tiiviin verkostoyhteistyön avulla.
Palvelusafarissa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan tutustumiskäynnillä jokin palvelu oman viiteryhmän näkökulmasta sekä tutustutaan ja vaikutetaan palveluun.
Luovat menetelmät tuodaan osaksi palvelukokonaisuutta.
Työelämän ulkopuolella olevat henkilöt voivat vahvistaa työelämävalmiuksia, toimintakykyä ja työllistymisedellytyksiä paikallisen siltaustoiminnan avulla, jossa luodaan mielekästä toimintaa omassa
Kokemusosaajien ja ammattilaisten yhteisessä työnohjauksessa käsitellään kokemusosaajien työtä, työnkuvaa, erilaisia työskentelykulttuureja ja yhteistyötä.
Satelliittitoiminnalla kootaan yhteen mielekkään tekemisen tarjotin alueellisesti. Työelämän ulkopuolella olevia tuetaan palveluohjauksen keinoin löytämään toimintoja.
Yhteiskehittämiseen osallistuvat asiakkaat, ammattilaiset ja esihenkilöt.