Kuinka lähteä liikkeelle tekoälyratkaisujen kehittämisessä? Mitä tulee huomioida ja mihin pitää varautua?
Asiakkuudenhallinnan tiedonhallinnalla tavoittelemme ennen kaikkea sitä, että asiakas tai potilas saa oikea-aikaisesti apua ja palveluja, joita hän tarvitsee.
Sosiaalihuollon tiedonhallinnan määritysten kehittäminen ja organisaation kirjaamistapojen yhdenmukaistaminen.
Klubitalojen tiedolla johtamisessa toimintaa ohjataan, arvioidaan ja kehitetään jäsen-, alue sekä valtakunnallisella tasolla mm.
Toimintamalli on tarkoitettu yli 70v ikäihmisille, jotka eivät ole säännöllisten palveluiden piirissä.
PEPP-sivusto on Nykterhetsförbundet Hälsä och Trafic omistama näyttöön perustuvaa tietoa päihdekasvatuksesta. Sivusto toimii tukena koulussa tapahtuvaan päihdekasvatukseen.
Etelä-Karjalassa on kehitetty tietojohtamisen toimintaympäristöä sote-organisaation, maakunnan ja valtion asettamien tavoitteiden mukaisesti.
Toimintamallin avulla sote-ammattilaiset ottavat asiakkaiden kanssa puheeksi turvallisuusasioita ja tuottavat samalla systemaattisesti kodin turvallisuustietoa.
Asiakasohjaus sosiaaliohjaukseen ja sosiaalityöhön Espoon ja Lohjan terveysasemilla ja monialaisen yhteistyön lisääminen asiakkaiden palvelujen tarpeen arvioinnissa.
Kirjaamisasiantuntijavalmennus on maksuton, itsenäisesti digitaalisessa oppimisympäristössä suoritettava neljän viikon kokonaisuus, jossa valmennetaan sosiaalihuollossa työskenteleviä ammattilaisia