Kiikarissa aivoterveys -hankkeen selvitystyön pohjalta tehtyjä huomioita näkövammaisten henkilöiden aivoterveyden tukemiseen ja muistioireiden tunnistamiseen ammattilaisille ja kolmannen sektorin t
Muistisairauteen sairastuneiden ja heidän läheisten kanssa kehitetty Muistipaneeli (www.muistipaneeli.fi) on helppokäyttöinen, selkeä ja saavutettava verkkosivu, jossa muistipanelistit voivat ilmai
Yhteisen hyvän alusta on digitaalinen ympäristö, joka yhdistää asiakkaat, palvelut, palveluntuottajat ja palveluiden järjestäjät sekä ammattilaiset palvelupolkujen tueksi tuottaen asiakasarvoa ja s
Oman elämän ohjaksissa-toimintamalli pohjautuu samannimiseen erityistä tukea tarvitseville henkilöille suunnattuun työkirjaan, jonka tavoitteena on itsemääräämisoikeuden vahvistuminen.
SELVIS-vertaisryhmä tarjoaa kehitysvammaisille nuorille paikan oppia päihdekysymyksistä helpolla kielellä. Tavoitteena on lisätä nuorten tietoja päihteistä ja niiden vaikutuksista.
Bridging -hankkeessa etsitään kansainvälisessä yhteistyössä malleja kehitysvammaisten ihmisten kansalaisuuden ja osallisuuden vahvistamiseen voimavaralähtöisellä tavalla.
Taidealan työvalmennus on erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden työskentely- ja toimintamahdollisuuksia vahvistava toimintamalli, joka kehitettiin Vertaistaiteilijat-hankkeessa (2018-2020) ta
Digi haltuun -hankkeessa tarjotaan digitukea asumispalveluiden asukkaille. Tukea antavat digikaverit, jotka ovat käyneet järjestämämme digikaverivalmennuksen.
Kodin turvallisuuden tarkistuslistan avulla pystyt tarkistamaan kodin turvallisuuden järjestelmällisesti.
TuleApu-hankkeen tavoitteena on edistää liikkumisen apuvälineen käyttäjien tuki- ja liikuntaelinterveyttä, kannustaa ja rohkaista apuvälineen käyttöönotossa ja ergonomisessa käytössä sekä lisätä ap