Työkyky
Työttömyydessä sairastuttaa myös byrokratia ja asioiden selvittely ja setviminen. Siis järjestelmä itsessään.
Työkykykoordinaattorilla on erityisosaamista kuntoutuksen ja työkyvyn tuen asioissa.
Työkyvyn heikentymisen taustalla saattavat vaikuttaa haasteelliset ja kompleksiset asiat.
Työkyvyn tuen palvelut ovat tarkoitettu kaikille työikäisille, jotka tarvitsevat sote-keskuksen palveluita työkyvyn ja työllistymisen tueksi ja edistämiseksi.
Työkyvyn tuen tiimillä tarkoitetaan sote-keskuksen ammattilaisia, joiden työtehtäviin kuuluu työ- ja toimintakyvyn arviointi ja tukeminen sekä työllistymisen tukeminen ja edistäminen.
Työhönvalmennuspalvelumallin tavoitteena on tukea mielenterveyshäiriöihin sairastuneita työelämään jo hoidon aikana, ja näin ehkäistä syrjäytymistä sekä tukea toipumista työssä.
Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu siirtyi vuoden 2023 alusta hyvinvointialueille.
PALO2 -hankkeessa kehitetään Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle yhtenäinen työkykyä ja työllistymistä tukeva toimintamalli, joka perustuu valtakunnalliseen Työkykyohjelmaan ja ns.
Tavoitteena on lisätä sote-keskuksissa osatyökykyisten tunnistamista sekä heille suunnattua palvelutarjontaa ja perustaa monialaisia työkyvyn tuen tiimejä sekä tarjota laatuperusteista työhönvalmen
Työttömien työ- ja toimintakyvyn malli kuvaa työttömien työ- ja toimintakyvyn selvittelyn prosessia ja palveluja.