Aluetyökykykoordinaattoreiden (RRP) yhdyspintatyöskentelyn toiminnan kuvaus.
Jokaisella viidellä aluetyökykykoordinaattorilla oli toimintakenttänään kolme ELY-keskuksen aluetta. Aluetyökykykoordinaattorin työn tavoitteena oli auttaa luomaan omille alueilleen yhdyspintatyön toimintamalleja.
Toimintamallin nimi
Jokaisella viidellä aluetyökykykoordinaattorilla oli toimintakenttänään kolme ELY-keskuksen aluetta. Aluetyökykykoordinaattorin työn tavoitteena oli auttaa luomaan omille alueilleen yhdyspintatyön toimintamalleja.
Aluetyökykykoordinaattoreiden työn perusideana oli monimuotoisen työelämän edistäminen kehittämällä siihen tarvittavia verkostoja.
Jokaisella viidellä aluetyökykykoordinaattorilla oli toimintakenttänään kolme ELY-keskuksen aluetta. Aluetyökykykoordinaattorin työn tavoitteena oli auttaa luomaan omille alueilleen yhdyspintatyön toimintamalleja, jotka varmistavat täsmätyökykyisten asiakkaiden sujuvat palvelupolut työn löytämiseksi ja siellä pysymiseksi. Samalla aluetyökykykoordinaattorit toivat esille työllisyyspalveluiden ja hyvinvointialueiden työkykykoordinaattorien työn merkitystä täsmätyökykyisten työllistymismahdollisuuksien lisäämisessä. Viiden aluetyökykykoordinaattorin työ jakaantui omilla ELY-keskusalueilla tapahtuvaan työhön ja yhteiseen valtakunnalliseen työhön.
Jokainen aluetyökykykoordinaattori aloitti työnsä selvittämällä omien alueidensa yhteistyökumppanit sekä heidän tarpeensa ja toiveensa, jotka vaihtelivat alueittain. Aluetyökykykoordinaattorit rakensivat yhteistyöverkostoja TE-toimistojen, kuntakokeilujen, hyvinvointialueiden, järjestöjen, Kelan, työeläkeyhtiöiden, TYP-toimijoiden jne. välille kunkin alueen toiveiden mukaisesti. Erityisesti aluetyökykykoordinaattorit toimivat alueillaan toimivien TE-toimistojen, työllisyyden kuntakokeilujen ja hyvinvointialueiden työkykykoordinaattorien tukena.
Aluetyökykykoordinaattorit tekivät yhdyspintayhteistyötä verkostoitumalla myös valtakunnallisesti eri toimijoiden kanssa. He osallistuivat koulutusten ja tapahtumien suunnitteluun.
Työkyvyn ja työllistymisen tuen toimintaympäristö on ollut viime vuosien ajan suurten muutosten ympäröimänä. Tuleva TE24-uudistus on sote-uudistuksen jälkeen suurin julkisten palveluiden uudistus, kun työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät osaksi kuntien peruspalveluita 1.1.2025. Samalla uudistuu myös kotoutumislaki (KOTO24) ja Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun toimintamalli eli 1.1.2025 alkaen laki työllistymisen monialaisesta edistämisestä. Myös Kelan organisaatiossa on tapahtunut uudistus vuoden 2024 alussa, kun entiset vakuutuspiirit purettiin ja tilalle tuli neljä palveluyksikköä. Lisäksi valmisteilla on kattava sosiaaliturvauudistus pääministeri Petteri Orpon hallituskaudella.
Toimintaympäristön muuttuminen haastaa kehittämään ja kehittymään sekä tekemään yhteistyötä entistä tiiviimmin, jotta osatyökykyisille saataisiin luotua sujuvia palvelupolkuja. Kukaan ammattilainen ei pysty yksin hallitsemaan koko palvelujärjestelmää, vaan tarvitaan monialaista yhteistyötä, mikä edellyttää vahvaa osaamista ja yhteistyön koordinointia.
Suomessa osatyökykyisten ihmisten osallisuus työmarkkinoilla on koettu tärkeäksi yhteiskuntapoliittiseksi tavoitteeksi. Suomessa asiaa on edistetty erilaisin toimenpitein 2000-luvulla, ja 2010-luvulta eteenpäin osatyökykyisten työllistyminen on kirjattu myös hallituksen kärkihankkeisiin ja -ohjelmiin (Osku-ohjelma, OTE-Osatyökykyisille tie työelämään ja Työkykyohjelma). Vuonna 2019 pääministeri Antti Rinteen hallitus käynnisti työkykyohjelman, jota toteutettiin vuoteen 2022. Vuoden 2019 hallitusohjelmaan oli kirjattu: Hallituksen työllisyysastetavoite edellyttää, että osatyökykyisten, vaikeasti työllistyvien, nuorten, ikääntyvien ja maahanmuuttajataustaisten osallistumista työmarkkinoille lisätään. Tarvitaan vaikuttavia toimia näiden ryhmien työllistämiseksi. Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä neljäs ohjelma, Työkykyohjelman laajennus, joka on aluetyökykykoordinaattoritoiminnan lähtökohtana. Työkykyohjelman laajennus on osa Suomen Kestävän kasvun ohjelmaa ja sen tavoitteena on työllisyysasteen nosto kestävän kasvun vauhdittamiseksi.
Aluetyökykykoordinaattoreiden maantieteellinen verkosto koostui 15 ELY-keskusalueesta ja 21 hyvinvointialueesta. Lisäksi Helsingin kaupunki vastaa sote-palveluista sekä pelastustoimen järjestämisestä alueellaan. Työllisyysalueita on Suomeen tulossa 45.
Aluetyökykykoordinaattoritoiminta kattoi koko Suomen. Jokainen aluetyökykykoordinaattori toimi kolmella ELY-keskusalueella. Keskeisimpinä yhteistyötahoina olivat hyvinvointialueet, TE-toimistot, kuntakokeilut, tulevat työllisyysalueet, TYP, kunnat ja Kela. Muita yhteistyötahoja olivat TEM, THL, TTL, KEHA (ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus), ELY-keskukset, työeläkelaitokset, oppilaitokset, erilaiset järjestöt, palveluntuottajat, työnantajat, yhteiskunnalliset yritykset jne.
Jokaisen aluetyökykykoordinaattorin työn lähtökohtana olivat alueiden yksilölliset tarpeet. Alueet ovat erilaisia. Joillain alueilla Työkykyohjelman aikana kehitetyt työkyvyn tuen palvelut saatiin juurrutettua osaksi hyvinvointialueen toimintaa. Joillain alueilla toimintaa on kehitetty Työkykyohjelman aikana sekä levitetty ja juurrutettu Työkykyohjelman laajennuksen ja Suomen kestävän kasvun ohjelman hankkeissa kattamaan osittain tai koko hyvinvointialueen. Joillain alueilla työkyvyn tuen palveluita on alettu kehittämään Kestävän kasvun ohjelman hankkeissa.
Jokaisella alueella kartoitettiin ja käytiin keskusteluja alueiden tarpeista ja kehittämisajatuksista. Sekä alueilla että valtakunnallisesti järjestettiin erilaisia keskustelutilaisuuksia, webinaareja, työpajoja ja koulutuksia. Aluetyökykykoordinaattorit tekivät yhteistyötä TE-toimistojen työkykykoordinaattoreiden kanssa ja tukivat heidän työtään. Alueiden kehittämisvaiheista riippuen, aluetyökykykoordinaattorit osallistuivat työkyvyn tuen tiimien kehittämiseen ja TYP-yhteistyöhön.
Aluetyökykykoordinaattoreiden tehtävänä oli tukea alueita rakentamaan uusia ja vahvistamaan olemassa olevia yhteistyöverkostoja työllisyyspalveluiden, hyvinvointialueiden ja Kelan välillä. Lisäksi aluetyökykykoordinaattorin tehtävään kuului sidosryhmä- ja yritysyhteistyön kehittäminen oman tehtäväalueen osalta. Tavoitteena oli parantaa osatyökykyisten ja ammatillisen kuntoutumisen asiakkaiden sijoittumista työmarkkinoille alueelliset vaatimukset huomioiden.
Yhtenä aluetyökykykoordinaattorin tärkeänä tehtävänä oli tukea alueilla toimivien työkykykoordinaattoreiden työtä, pitää yllä keskustelua työkykykoordinaattorin tehtävän tarpeellisuudesta ja viedä tietoa työkykykoordinaattorin laaja-alaisesta osaamisesta tuleville työllisyysalueille. Aluetyökykykoordinaattorit tekivät kartoittavaa työtä sekä alueellisesti, että valtakunnallisesti.
Ne alueelliset verkostot, joiden perustamisessa ja vahvistamisessa aluetyökykykoordinaattorit olivat mukana, pyritään juurruttamaan siten, että verkostot pystyvät jatkossa toimimaan itsenäisesti. Verkostojen perustamisella on ollut organisaatioiden tuki alusta asti. Jokaiselle työllisyysalueelle tai vähintään hyvinvointialueelle tarvittaisiin työkyvyn tuen monialaisten palveluiden koordinoinnista vastaava henkilö. Tulevassa TYM-verkostotyössä koordinoinnin hoitaa TYM-johtaja ja sitä tehdään TYM-verkoston sisällä, mutta laajempaa yhteistyön koordinointia tarvitaan myös.
Valtakunnallinen kehittäminen ja vaikuttaminen oli myös osa aluetyökykykoordinaattorin työtä. Aluetyökykykoordinaattorin yhdyspintatyöskentelyn toimintamalli on toiminta- ja “ajattelutapa”, jolla saadaan ihmiset verkostoitumaan ja sitoutumaan vapaaehtoisesti yhteiskehittämiseen. Toimintamalli muodostuu rakenteesta, jonka ydinelementit ovat osatyökykyisen asiakkaan palvelupolku, aluetyökykykoordinaattoreiden tiimi ja viikkokokoukset sekä säännölliset tapaamiset valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Valtakunnallisen kehittämis- ja vaikuttamistyön mahdollisti aluetyökykykoordinaattoreiden välinen verkostotyö, missä aluetyökykykoordinaattorit toivat esille alueiden tarpeita ja kehittämiskohteita sekä jakoivat hyviä käytäntöjä. Aluetyökykykoordinaattorit veivät alueiden tarpeita valtakunnan tasolle jatkokehittämistä varten.
Valtakunnallista kehittämis- ja yhteistyötä tarvitaan myös jatkossa. Esimerkiksi Kela ja työeläkeyhtiöt tarvitsevat valtakunnallista työtä tekevät yhteistyökumppanit, kun kehitetään laajempia kokonaisuuksia. Alueiden mielestä, aluetyökykykoordinaattoreiden tehtävänkuvalle olisi tarvetta jatkossakin. Tehtävät voisi perustaa esimerkiksi tuleviin Elinvoimakeskuksiin.
TE-toimistojen lakkauttamisen jälkeen valtakunnalliset työkyky- ja työkykykoordinaattoreiden verkostot katoavat, koska ei ole enää yhteistä Teams-alustaa, missä verkostot voivat toimia. Tällaiselle verkostotoiminnalle tarvitaan sekä yhteinen alusta, että koordinointi. Tähän toimintaan voisi hyödyntää KEHA-keskuksissa rakenteilla olevaa TUUTTI-palvelualustaa.
Aluetyökykykoordinaattorin työssä havaittiin, että yhdyspintatyöskentelyn tulee olla pysyvää ja pitkäjänteistä sekä toisaalta reagoivaa ja muuttuvaa. Esimerkiksi riittävä resurssi sekä johdon tuki edesauttavat yhdyspintatyöskentelyssä. Lisäksi muutokset haastavat yhdyspintatyöskentelyä, mutta samalla voivat luoda uudenlaisen tarpeen ja mahdollisuuden tehdä yhdyspintatyöskentelyä. On tärkeää tuntea myös alueelliset toimijat, hankkeet ja kehittäjät, jotta voidaan tehdä myös yhteiskehittämistä.
Työkykykoordinaattorin työn erityisosaamisesta ja tehtävänkuvan tarpeellisuudesta toteutettiin valtakunnallinen kysely TE-toimistojen ja kuntakokeilujen työkykykoordinaattoreille ja heidän esihenkilöilleen. Raportin tuloksia hyödynnettiin yhteiskehittämisessä, työkykykoordinaattoreiden alueyhteistyössä sekä vaikuttamistyössä eri asiantuntija- sekä työryhmissä. Aluetyökykykoordinaattorit pitivät jatkuvasti yllä työkykykoordinaattorin työnkuvan merkitystä eri foorumeissa käydyissä keskusteluissa. Aluetyökykykoordinaattoreiden työn tavoitteena oli, että tulevat työllisyysalueet huomioivat työkykykoordinaattorin tehtävänkuvan tarpeellisuuden henkilöstösiirtoja mietittäessä.
Alueellisten työkykykoordinaattori- ja työkyvyntuen verkostojen juurruttamista tukevat yhteinen tahtotila ja tarve olla mukana kehittämässä täsmätyökykyisten palveluita. Juurruttamista edesauttaa se, että on rakennettu luottamusta sekä kuultu verkostojen tarpeita ja vastattu alueelliseen tarpeeseen muun muassa infojen, työpajojen, kyselyiden, tietoiskujen ja koulutusten avulla. On kuultu ja tunnistettu sitä tarvetta mitä alueellisesti tapahtuu ja on saatu oppia siitä, miten muualla on tehty. Työkykykoordinaattorit ovat voineet myös osallistua vaikuttamistyöhön alueellisesti ja valtakunnallisesti. Työkykykoordinaattoritoiminnan tärkeyden ja erityisosaamisen merkitystä on pidetty yllä myös valtakunnallisissa keskusteluissa.
Alueilla oli myös eroavaisuuksia ja joillakin alueilla aluetyökykykoordinaattorilla ei ollut mahdollisuutta päästä omien alueidensa työllisyysalueiden valmistelutyöryhmiin tai työkyvyn tuen suunnittelutyöryhmiin ja tämä hyväksyttiin. Myöskään uusien verkostojen perustaminen ei kaikilla alueilla lähtenyt käyntiin työllisyysaluevalmistelujen vuoksi.
Verkostot haluavat tietoa tulevista palveluista vuonna 2025. Olennaista olisi, että työkyvyn tuen ja työkykykoordinaattoreiden verkostoille löytyy jatkaja/vetäjä 1.1.2025 alkaen ja näin turvataan verkostojen jatkuvuus ja mahdollistetaan yhdyspintatyöskentely.
Keskeisintä yhdyspintatyöskentelyssä on luottamuksen rakentaminen, riittävän ajan antaminen, voimavara- ja ratkaisukeskeisyys, hyvät vuorovaikutustaidot ja koordinoiva työote sekä vahva osaaminen työkykyasioissa. Työkykykoordinaattorin antamalla tiiviillä ja tavoitteellisella työkyvyn tuella voidaan pitkällä tähtäimellä ehkäistä työkyvyttömyyttä ja siitä aiheutuvia kustannuksia.
Kansikuva
