Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Terapiat Etulinjaan toimintamalli pohjautuu yleiseen Terapiat Etulinjaan toimintamalliin.
Vertaistukipuhelin, jonka lisäksi vertaistukea tarjotaan myös chat-palvelun välityksellä. Toimintaan kuuluu myös vertaistapaamiset useilla eri paikkakunnilla.
Toimintamallissa kuvataan digitaalinen perhevalmennus osana neuvolan palveluja Kymenlaakson hyvinvointialueella.
Neuropsykiatrisen valmentajan koulutuksen suorittaneet hyvinvointialueen työntekijät hyödyntävät osaamistaan osana omaa työtään.
Vauras -hankkeen tavoitteena oli kehittää päihteitä käyttävien raskaana olevien sekä vauvaperheiden palveluketjuja ja -kokonaisuuksia sekä päihteiden käytön varhaista tunnistamista Itä-Suomen yhtei
Kummiperhetoiminta tukimuotona alaikäisinä ilman huoltajaa tulleille nuorille.
Kyseessä on selkeä ja vahvaan tietopohjaan perustuva opas myönteisen vuorovaikutuksen tueksi tilanteissa, joissa lapsella/ nuorella on väkivaltaista käyttäytymistä.
Perheintensiivitiimi on moniammatillinen tiimi, joka työskentelee lastensuojelun avohuollon tukena. Tiimi tarjoaa moniammatillista ja intensiivistä tukea perheelle tarpeiden mukaisesti.
Tavoitteena on vahvistaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien lasten, nuorten ja heidän perheidensä liikkumista, terveellisiä elintapoja ja ehkäistä ylipainoa.
Keskeisenä sisältönä on ollut VAKE:n opiskeluhuollon ADHD-hoitopolun prosessin ohjeistuksen laatiminen opiskeluhuoltoon, ADHD-diagnostisen tiimin toiminnan suunnittelu ja sen käynnistäminen syksyll