Neuvola
Neuvokas perhe -menetelmä halutaan Kainuussa laajaan käyttöön koko perhekeskusverkostossa.
Pilotissa kokeillaan aiemman maakunnallisen työskentelyn pohjalta tunnistettua ja mallinnettua toimintatapaa, jossa kaikille lasta odottaville ja neuvolaikäisten lasten perheille tarjotaan mahdolli
Päihteitä käyttävien raskaana olevien naisten palveluita on ollut hyvinkin tarjolla, hajautetusti, mutta niiden välinen koordinaatio ei ole ollut parasta mahdollista.
Maksuttoman ehkäisyn palvelu yhtenäiseksi ja yhdenvertaisesti saavutettavaksi kaikille alle 25-vuotiaille.
Puolisoneuvolan tavoitteena on huomioida ensimmäistä lasta odottavan perheen isä ja toinen vanhempi paremmin neuvolatoiminnan yhteydessä.
Tampereen kaupungin Perhetukikeskus Päiväperho tarjoaa erityisosaamistaan riippuvuuksista kärsivien lapsiperheiden hoidon tueksi Pirkanmaan maakunnan alueella. Maakunnallinen palvelu on mm.
Osaamispuu® on kaikille avoin ja maksuton oppimisalusta verkossa. Se tarjoaa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia lapsi- ja perhepalvelujen nykyisille ja tuleville ammattilaisi
Varhaisen tuen verkostotyön toimintamallin lähtökohtana on varhainen puuttuminen ja dialoginen huolen puheeksi ottaminen, joiden pohjalta suunnitellaan matalankynnyksen apua ja tuk
Mieli kasvussa –toimintamallissa koko kasvuympäristön yhteisö edistää voimavaralähtöisesti jäsentensä mielenterveyttä ja rakentaa mielenterveyttä vahvistavaa toimintakulttuuria neuvolassa, ala- ja
Niitty-hankkeessa on kehitetty yhdessä maahanmuuttajien kanssa vertaisohjattu perhevalmennusmalli, joka valmentaa maahanmuuttajat synnytykseen, imetykseen, lapsen hoitoon, vanhemmuuteen, elin