Osallisuus
Eräs mielenterveystoipuja otti yhteyttä Propellipäät-tiimiin. Hän oli erittäin haastavassa elämäntilanteessa, mutta halusi tehdä Propellipäät-tiimissä ihan mitä vain työtä.
Muistiklubi on tarkoitettu yksin asuville tai omaishoidettaville muistiasiakkaille, joiden sairaus on lievässä tai keskivaikeassa vaiheessa.
Toiminnalla tuetaan paikallisten muistiyhdistysten vapaaehtoistoimijoita sekä heidän ohjaamiensa ryhmien toimintaa.
Klubitalo tarjoaa mielenterveyskuntoutujille ja muille psykososiaalista tukea tarvitseville henkilöille heidän omista tarpeistaan lähtevää yhteisöllistä työpainotteista toimintaa ja vertaistukea.
Delaktighetsarenan samlar aktörer från olika sektorer kring temat delaktighet. Huvudsamarbetspartner är Österbottens förbund.
Kakspy ry:n LOV ME- hankkeessa yhteiskehitetty kokemuksellisen Forum-teatterin prosessimalli kokemusasiantuntijoille, toipujille ja heidän läheisille.
Yhteiselle työhuoneelle ovat tervetulleita työskentelemään kaikki. Tilaa voivat hyödyntää esimerkiksi palkkatyön ulkopuolella olevat, yksinyrittäjät ja etätyöläiset.
Toimintamallissa kuvataan viisi tapaa yhdistää tilan haltijat ja tarvitsijat siten, että syntyy avoin tila asukkaiden ja yhdistysten käyttöön.
Kehitetään kotihoidon toimintamalli, jossa asiakas on aktiivinen toimija arjessaan.