Osallisuus
Vanhemman väen koulupäivän aikana ikäihmisillä on mahdollisuus tutustua nykypäivän koululaisiin ja koulunkäyntiin.
On olemassa paljon yksinäisiä ikäihmisiä. Hyvää mieltä kyläilemällä -toimintamallin kautta pyritään tavoittamaan nämä ihmiset ja ilahduttamaan heitä.
Kyläluudan avulla edistetään ja elvytetään kyläilykulttuuria. Kyläluuta on pieni (n. 10 cm) risuista tehty luuta sekä tyhjä muistikirja.
Pelitarinan avulla sosiaalityön asiakas kertoo ammattilaiselle elämäntarinansa pelaamisen kautta.
Opinnollistamisessa osaamisen kehittäminen tapahtuu muualla kuin perinteisessä oppilaitoksessa.
Vapaaehtoinen työkummi kuuntelee, kannustaa, neuvoo asioinnissa, tutustuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään ja ohjaa työkokeilupaikalla.
Yhdistyksissä toteutettavassa kuntouttavassa työtoiminnassa työskennellään oikeassa työympäristössä.
Kokemustoimijoiden työtehtäviä koordinoiva taho ohjaa kokemustoimijat ja ammattilaiset yhteen ja tukee kokemusasiantuntijoita työssään.
Kokemusasiantuntijoiden tehtävänkuvat on suunniteltu toimintaympäristöihin, joissa toteutetaan asunnottomuuden ehkäisyn ja vähentämisen työtä.
Toimintamallissa kansalaiset ovat aktiivisia toimijoita ja osallisia yhteiskunnassamme.