Yhteiskehittäminen
Vammaisalan vetovoima ja koulutuksen kehittäminen (VaVe)-hankkeessa haluttiin saada asiakasnäkökulma mukaan kehittämistyöhön sekä samalla vahvistaa ja lisätä asiakkaiden osallisuutta.
Vapaaehtoistoimintaa työssään koordinoivat ovat usein ainoita yhteisöissään, joilla tämä kokonaisuus on osa työnkuvaa.
Kukunorin Propellipäät-tiimin Muutosmuotoilupäällikkö Milla Mäkinen päätti testata, miten palvelumuotoilun perustyöskentelypohjat taipuvat muutosmuotoiluun.
Kukunorin Propellipäät päättivät lanseerata kokeilukulttuurin edistämistä järjestökentällä edistävän uteliaisuushautomon tammikuussa 2020.
Kokemusasiantuntijoiden on helppo hypätä asiakkaiden saappaisiin palvelumuotoiluvälineiden avulla. Heillä on jo itsellä saman kaltaista kokemusta.
THL on julkaissut käsikirjan, jonka avulla voi mallintaa, ohjata ja seurata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja.
CTT:n kehittämisprojektissa pohdittiin sukupolvien yhteisen vapaaehtoistoiminnan helpottamista, vapaaehtoisuuteen liitettävien raskaiden mielikuvien muuttamista, ja muita parannuksia jotta vapaaeht
Muistikummituokio pyrkii tekemään muistisairauksien ja muistisairaiden ihmisten ymmärtämisestä kansalaistaidon.
Tavoitteena nuoriso- ja opiskelija-asunnoissa asuvien nuorten aikuisten mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, valtakunnallisten kriisipalveluiden saavutettavaksi tekeminen kohdennetun viesti
Seniori -infon ja - helsinkiläisten etsivää vanhustyötä tekevien järjestöjen systeemisellä verkostoyhdyspintatyöllä tavoitetaan ja autetaan tuen ja avuntarpeessa olevia iäkkäitä asiakaslähtöisesti,