Yhteiskehittäminen
Tavoitteena on parantaa erityisosaamista seutukunnallisesti sekä täydennyskoulutuksen ja erikoistumisopintojen suorittamisen mahdollistaminen ja tutkimustoiminnan kehittäminen.
Suunnitelmallisen hankeyhteistyön edistämiseksi.
Korttelikeittiö on ihmisiä yhteen kokoava tila tai toiminta, jossa on tarjolla maksutonta edullista ruokaa, yhdessä olemista ja mielekästä tekemistä.
Järjestöpositiivisen kunnan kehityskeskustelu on työkalu järjestö-kuntayhteistyön arviointiin ja yhteistyön kehittämiskohteiden määrittelyyn.
Muistisairaiden ihmisten ja läheisten asiantuntijaryhmät tuovat esiin näkemyksiä Muistiliiton tai muistiyhdistysten toiminnasta ja ottavat kantaa muistisairaiden ihmisten ja läheisten kannalta tärk
Raati on työttömyyttä kokeneista ihmisistä koostuva vaikuttamis- ja kehittämisryhmä.
Oppimisverkostot vahvistavat sote-, liikunta- ja järjestötoimijoiden osaamista, tiedon vaihtoa ja yhteistyötä toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten liikunnasta.
Voimaa vanhuuteen -ohjelma edistää kotona vielä itsenäisesti asuvien, mutta toimintakyvyltään alkavasti heikentyneiden ikäihmisten (75+) yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia ja osallisuutta.
Toimintamallissa kansalaiset ovat aktiivisia toimijoita ja osallisia yhteiskunnassamme.
Asiakkaat ja työntekijät kehittävät yhdessä vammaispalveluja asiakasosallisuusryhmissä.