Toimintamallissa kansalaiset ovat aktiivisia toimijoita ja osallisia yhteiskunnassamme.
TOM -toimintamalli edistää kehitysvammaisten muistia, muistisairauksia ja ikääntymistä koskevan tiedon leviämistä ja juurtumista. Työkaluna käytetään TOM valmennuksia.
LASSO – osallistujiensa näköisen perhekurssimallin kehittämishanke oli kahdeksan järjestön yhteistyöhanke, jota hallinnoi Munuais- ja maksaliitto.
Vapaaehtoiset naapuriäidit ovat erilaisista etnisistä taustoista tulevia naisia, jotka kehittävät ja tuottavat omiin ja yhteisöjensä tarpeisiin vastaavaa lähiötoimintaa sekä toimivat tukihenkilöinä
Sote-alueen, kuntien, järjestöjen, yritysten ja seurakuntien toimijoita sekä kokemusasiantuntijoita kutsutaan koolle ja autetaan luomaan kumppanuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja pai
Kulttuuriluotsi on vapaaehtoinen, jota voi pyytää tueksi ja seuraksi kulttuurikohteisiin.
Palveluohjaajat, terveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä, jalkautuvat matalan kynnyksen toimipaikkoihin jakamaan tietoa työttömien terveystarkastuksista, sosiaali- ja terveyspalveluista ja etuuksist
Kurssilla vahvistetaan opioidikorvaushoidossa olevien arjen hallintaa ja sosiaalisia taitoja, löydetään voimavaroja, kohennetaan itsetuntoa sekä kiinnitytään työ-, vapaaehtoistoiminta- tai opiskelu
Moniammatillinen työ- ja toimintakyvyn arviointi tehdään kokonaisvaltaisesti keskustelevalla ja prosessinomaisella työotteella.
Kortteleihin kulttuuria on taide- ja kulttuuripainotteinen ryhmätoiminnan muoto, joka toteutetaan moniammatillisena verkostotyönä.