Moderni tapa jakaa asiantuntijaosaamista ja ikääntyneiden omia kokemuksia, jotka auttavat saamaan tunneyhteyden haastavaan aiheeseen.
Hankkeen lähtökohtana on purkaa koronapandemian aiheuttamaa sosiaali- ja terveydenhuollon hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa, nopeuttaa hoitoon pääsyä pysyvästi ottamalla käyttöön uusia toimintata
Etäkotihoidon asiakas saa helppokäyttötabletin kotiin vietävien tukipalvelujen kautta. Etäkotihoidon hoitaja varaa tulkin.
Helsingissä hankkeen perustehtävänä on purkaa koronasta aiheutunutta hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa, nopeuttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien hoitoon ja palveluun pääsyä sekä vahv
Pilotti vapauttaa palveluohjaajan avulla poliklinikan erityistyöntekijöiden työaikaa heidän oman osaamisalansa mukaiseen tarkoitukseen.
Ovi auki elämään!(ESR)-hankkeessa kehitettiin Minuksi-ryhmätoimintaa 16-30-vuotiaille nuorille ja toimintaa pilotoitiin Etelä-Pohjanmaan maakunnan nuorten työpajoilla.
Kotikonsti palveluna on asiakkaan kotona tapahtuvaa tuettua päihdekuntoutusta ja katkaisuhoitoa. Toiminta on inhimillistä, asiakaslähtöistä, yksilöllistä ja turvallista.
Asiakaskoordinaattori työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluissa osana monialaista tiimiä.
Arkivalmennus on matalan kynnyksen rinnalla kulkevaa toimintaa, joka keskittyy nuoren kokonaisvaltaiseen tukeen. Tapaamisia on vähintään kerran viikossa riippuen nuoren tarpeesta.
K-0 on Aseman Lapset ry:n kiusaamiseen puuttuva työmuoto, joka vastaa pitkittyneisiin ja haastaviin konflikteihin, joihin sisältyy usein myös rikokseksi määriteltäviä tekoja.