Ohjauksen kehittäminen ikääntyneiden palveluissa (RRP, P4,I1, I4)

Oikea-aikaiset palvelut varmistetaan kohdennetulla neuvonnalla, ohjauksella ja palvelutarpeen arvioinnilla.

Lähtötilanne ja strategiset liittymäkohdat

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1.1.2023. Uudistus aiheutti monenlaisia muutoksia niin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen  että kuntien palveluihin, jotka vaikuttavat monen ikääntyneen arkeen.  Muutoksista on pyritty tiedottamaan ja asukkaita ohjaamaan oikean tiedon äärelle mahdollisimman tehokkaasti. Tietoa on ollut saatavilla, mutta se on saatavilla osittain hajanaisesti monesta paikasta ja vaikeasti löydettävästi. 

Vahvistamalla ohjausta ja neuvontaa sekä yhteistyörakenteita on mahdollista tukea iäkkään toimijuutta, tunnistaa varhaisemmin piileviä tuen tarpeita ja ohjata oikeaan toimintaan sekä tukea toimintakykyistä kotona asumista. Näillä toimenpiteillä saadaan myös hillittyä sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia ja vastataan mm. hyvinvointialueen strategian mukaisiin painopisteisiin ja tavoitteisiin:

  • vahvistamme hyvinvointia ja turvallisuutta (Vanhusten toimintakykyä tuetaan ja elämänlaatua parannetaan järjestämällä yksilöllisiä, ennakoivia ja ennaltaehkäiseviä palveluja.)
  • parannamme palveluja (Neuvontapalvelumme ja asiakasohjauksemme ovat saavutettavia ja toimivia. Kehitämme digitaalisia palveluja suunnitelmallisesti siten, että niistä muodostuu asiakkaan hyvinvointia ja ammattilaisten työtä tukeva kokonaisuus.)
  •  toimimme yhdessä (Järjestöjen, yritysten sekä muiden yhteistyökummaneiden palvelut ovat mukana asiakkaillemme tarjottavassa palveluvalikossa vaikuttavalla tavalla.)
Kehitystyön lähtökohtana olevat tarpeet

Kehittämistyön lähtökohtana on ennakoiva ohjaus ja neuvonta. Tarpeena on lisätä tietoisuutta eri mahdollisuuksista ennakoivasti, jotta ongelmia voidaan ehkäistä tai ratkaista jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on lisätä tietoa arkea tukevista hyvinvointia ja terveyttä edistävistä toiminnoista sekä tarjota tietoa kuinka toimia kun palveluntarve tai huoli-ikääntyneestä ilmenee. 

Vahvistamalla ohjausta ja neuvontaa sekä yhteistyön rakenteita on mahdollista tukea toimintakykyistä kotona asumista, tunnistaa varhaisemmin piileviä tukitarpeita sekä varmistaa oikea-aikainen hoitoon pääsy. 

Kehittämistyön tavoitteena on tukea asiakkaiden, läheisten sekä ammattilaisten ohjautumista oikean tiedon ja palvelujen äärelle oikea-aikaisesti sekä tukea itsenäistä tiedonhankintaa eri tietolähteistä. Erilaiset asiakkaat tarvitsevat erilaisia yhteydenotto- ja palvelukanavia, joihin kehittämisellä vastataan esimerkiksi jatkamalla chatbotin käyttöönoton selvitystä. Ohjaamalla asiakkaat itsenäisesti tiedon äärelle tai yhteydenotot oikeaan paikkaan voidaan vahvistaa ammattilaisten resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä. 

Kehittämisessä pilotoidaan ja kerätään kokemuksia erilaista tiedonvälittämisen ja ohjauksen keinoista, kuten esimerkiksi jalkautuva ohjaus, uudistetut painomateriaalit, verkkosivujen kehittäminen sekä ohjaus- ja infovideot. 

 

 

 

 

Toteutussuunnitelma

Jalkautuvan ohjauksen kehittäminen

  • Pilotoidaan v 2024 aikana Senioreiden hyvinvointikiertue eri puolilla Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta. Kiertue toteutetaan yhteistyössä kaupunkien, järjestöjen ym toimijoiden kanssa. Tarjotaan kattavasti tietoa hyvinvoinnin ja terveyden sekä arjen tueksi. Kiertueesta tiedotetaan kotiin lähetetyllä (02/24) infokirjeellä (yli 75 vuotiaille), verkkosivuilla, sosiaalisessamediassa sekä palveluoppaassa.
  • Jalkaudutaan eläkeläisjärjestöihin. Tarjotaan kattavasti tietoa hyvinvoinnin ja terveyden sekä arjen tueksi. Lisätään tietoisuutta etsivästä ja löytävästä vanhustyöstä. 

Viestinnän kehittäminen

  • 01/24 työpaja viestinnän kehittämisestä
  • 02/24 pilottiversio (5000kpl) Ikääntyneiden palveluoppaasta. Jakoon verkostojen kautta (mm. kirjastot, Vantaa-infot, Keravan asiointipiste, terveysasemat)
  • 06/24 Seniorineuvonnan käyntikortti pilottiversio
  • 07/24 palveluoppaan toinen versio (5000kpl) + ruosinkielinen käännös (500kpl)
  • 07/24 SOTE-esite (yhdistetty Seniorineuvonnan + terveysasemien esite)
  • 09/24 Vanhusten palveluihin ohjautuminen prosessin kuvaus ja verkkosivun luonti
  • 11/24 Hyvinvointitarjottimen sisällön muotoiluun osallistuminen
  • Chatbot-ratkaisun käyttöönoton selvitystyö

     

Kohderyhmä ja asiakasymmärrys

HYVÄikä kehittämiskärjen kohderyhmänä ovat heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevat iäkkäät, joilla todettua tai piilossa olevaa psyykkiseen tai sosiaaliseen toimintakykyyn liittyvää tuen, hoidon tai kuntoutuksen tarvetta.  Kehittämistyöstä hyötyvät kuitenkin kaikki hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluista tietoa tarvitsevat asukkaat, läheiset sekä ammattilaiset. 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ikäihmisten asiakasraati on osallistunut kehittämistyöhön muun muassa kommentoimalla tuotettua ikääntyneiden palveluopasta, osallistumalla keväällä 2024 digitaalisen Tarmoa-alustan kokeiluun sekä syksyllä 2024 antamalla kommentteja suunnitteilla olevista info- ja ohjausvideoista. Ikääntyneiden asiakasraati koostuu 12-15 raatilaisesta.  Tarmoa-alustan kokeiluun on osallistunut alueen ikäihmisiä myös jalkautuvan toiminnan yhteydessä keväällä 2024. 

Senioritoimintamallissa yhteiskehittämistä tehtiin monipuolisesti eri toimijoiden kanssa esimerkiksi työpajoissa. Työpajoihin osallistui alueen ikääntyneitä, järjestöjen, yhdistysten ja muiden toimijoiden edustajia sekä hyvinvointialueen työntekijöitä. Yhteistyötä tekemällä saatiin tärkeää tietoa ja monipuolista asiakasymmärrystä kehittämistyön tueksi, jolla varmistetaan kehittämistoimien kohdentuvan todellisiin tarpeisiin. 

Kehittämisessä huomioidaan hyvinvointialueen kaksikielisyys sekä väestön monikielisyys. Painomateriaalit tuotetaan suomeksi ja ruotsiksi. Video on tekstitetty suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi. Verkkosivuilla hyödynnetään Google-kääntäjää, joka mahdollistaa verkkosivutekstien kääntämisen yli 120 kielelle. 

 

 

Muiden kehittämien ratkaisujen hyödyntäminen

Osana ohjauksen kehittämistä on jatkoselvitetty chatbot-ratkaisun käyttöönottoa vanhuspalveluissa. Selvityksen lähtökohtana on toiminut aikaisemmin tehdyt selvitykset:

Vanhus- ja vammaispalveluiden neuvonta ja asiakasohjaus: tarpeet sähköisen neuvonnan työkalulle. | Innokylä

Chatbot-ratkaisun mahdollisuudet osana neuvonta- ja asiakasohjaustaprosesseja | Innokylä

Ratkaisun perusidea

Ohjauksen kehittäminen ikääntyneiden palveluissa on osa Senioritoimintamalli (vanhuspalveluvetoinen), Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (RRP, P4, I1, I4) | Innokylä kokonaisuutta. 

Hyväikä -kärjessä luodaan senioritoimintamalli, jonka avulla etsivää ja löytävää vanhustyötä pyritään laajentamaan, varhaisia tukitarpeita tunnistamaan, ohjausta- ja neuvontaa sekä tarpeisiin vastaavia toimintoja edelleen kehittämään ja yhteydenottoa huolitilanteissa helpottamaan.

Senioritoimintamalli pitää sisällään kaksi vahvasti toisiinsa yhteydessä olevaa toimintamallia ohjauksen kehittäminen ikääntyneiden palveluissa ja Etsivä ja löytävä vanhustyö hyvinvointialuetasoinen malli | Innokylä

 

Senioritoimintamallissa ohjausta kehitettiin 

  • kehittämällä jalkautuvaa työtä (Senioreiden hyvinvointikiertue, eläkeläisjärjestöihin jalkautuminen)  

  • kehittämällä viestintää (ikääntyneiden palveluopas, painomateriaalit, verkkosivujen kehittäminen, ohjausvideot)

     

Jalkautuvan työn kehittäminen

  • Seniorineuvonnan/senioreiden hyvinvointikiertue

Hyvinvointikiertue suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä HYVÄHyte-hankekärjen kanssa. Tammi-lokakuun aikana järjestettiin 9 tapahtumaa eri puolilla hyvinvointialuetta paikoissa, joissa ikääntyneitä liikkuu esimerkiksi terveysasemilla ja kirjastoissa. Tapahtumista viestittiin monikanavaisesti verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa, palveluoppaassa sekä yli 75-vuotialle lähetetyllä infokirjeellä. 

Kiertueen tapahtumissa kohdattiin yhteensä 510 alueemme ikääntynyttä. 

VAKEn hyvinvointikiertue alkaa tammikuussa – infotapaamisia senioreille, nuorille ja nuorille aikuisille | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

VAKEn hyvinvointikiertue ylitti odotukset – Hyvinvointitoimijat tutuiksi- infot kutsuvat yhä enemmän osallistujia | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

  • Eläkeläisjärjestöihin jalkautuminen

Eläkeläisjärjestöihin jalkauduttiin kertomaan ikääntyneille suunnatuista palveluista. Tapaamisissa kerrottiin hyvinvointialueen palveluista sekä muista keskeisistä esimerkiksi kuntien ja muiden toimijoiden hyvinvointia tukevista palveluista. Tavoitteena oli lisätä tietoa erilaisista palveluvaihtoehdoista sekä kuinka palveluihin hakeudutaan ja kuinka toimia tilanteessa, jossa herää huoli ikäihmisestä. Tapaamisissa oli esillä myös etsivän ja löytävän vanhustyön ja verkostyotyön näkökulmaa. 

 

Viestinnän kehittäminen

  • Ikääntyneiden palveluopas 

Ikääntyneiden palveluoppaaseen on koottu kaikkien ikääntyneille keskeisten hyvinvointialueen toimipisteiden ja palvelujen yhteystiedot. Oppaassa on kerrottu, mitä eri palvelut tarkoittavat, mitä ne pitävät sisällään ja kenelle ne on suunnattu. Lisäksi palveluoppaasta löytyy tietoa Vantaan ja Keravan kaupunkien palveluista, ulkoilu- ja liikuntapaikoista sekä erilaisista ikääntyneiden harrastusmahdollisuuksista. Oppaaseen on koottu tietoa myös järjestöjen ja seurakuntien palveluista.

Palveluoppaan päivittämisessä oli mukana hyvinvointialueen ammattilaisia sekä kuntien ja muiden toimijoiden edustajia.

 Alkuvuodesta 2024 palveluoppaan pilottiversiota painatettiin 5000 kpl ja sitä toimitettiin saataville esimerkiksi Vantaa-infoihin, Keravan asiointipisteelle, kirjastoihin sekä terveysasemille. Pilottiversiosta kerättiin ja saatiin palautetta ikääntyneiltä itseltään, asiakasraadilta sekä ammattilaisilta. 

Toinen painos julkaistiin kesällä 2024, jonka yhteydessä oppaasta julkaistiin myös ruotsinkielinen versio. 

Palveluopasta painatettiin vuoden 2024 aikana yhteensä 10 500 kpl.

Ikääntyneiden palveluopas tulossa alkuvuodesta 2024 | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Ikääntyneiden palveluopas on nyt julkaistu – löydät sen verkosta ja palvelupisteiltä | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

 

  • Painomateriaalit

Luotiin uudet Seniorineuvonnan esitteet. Käyntikortti, jossa on Seniorineuvonnan yhteystiedot sekä SOTE-esite, jossa yhdistyy Seniorineuvonnan kuvaus ja yhteystiedot sekä terveysaseman toiminta ja yhteystiedot.  

Suomenkielisiä esitteitä painatettiin 800kpl + 800kpl, ruotsinkielisiä 200kpl + 200kpl.

 

  • Verkkosivujen kehittäminen 

Hyvinvointialueen verkkosivuille luotiin uusi sivu kuvaamaan vanhusten palveluihin hakeutumista. Uuden sivun tavoitteena on selkeyttää vanhusten palveluihin hakeutumisen prosessia sekä tukea asiakkaita oikean palvelun piiriin hakeutumisessa sekä itsenäiseen tiedon hankintaan. 

Linkki vanhusten palveluihin hakeutuminen

 

  • Ohjausvideot

Osana monikanavaista viestintää luotiin Välittäminen ja huoli ikääntyneestä -animaatiovideo.

Välittäminen ja huoli ikääntyneestä videon tarkoituksena on muistuttaa toisista välittämisen tärkeydestä ja ohjata kuinka toimia kun kohtaa henkilön josta herää huoli. Videossa kerrotaan huoli-ilmoituksesta, kuinka se tehdään sekä Seniorineuvonnasta. 

Välittäminen ja huoli ikääntyneestä - YouTube

Jokainen on välittämisen arvoinen - älä sulje silmiäsi apua tarvitsevalta | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Lisäksi luodaan videotallenteita keskeisistä palveluista. Esimerkiksi Seniorineuvonta, muistin tutkiminen, apuvälinepalvelut, hoitotarvikejakelu, omaishoito.

 

Toimivuuden ja käyttöönoton ehdot

Toimintamallin juurtuminen osaksi organisaation arjen toimintaa on huomioitu läpi kehittämisen ja huomioitu jo suunnitteluvaiheessa. Kaikki toimintamallissa kehitetyt toimenpiteet pohjautuvat aitoihin arjen tarpeisiin, joita on saatu esille erilaisten selvitysten sekä kuulemisten kautta. 

Kehittämistyö on tehty vahvasti vanhusten palvelujen toimialaan integroituna ja kaikilla toimenpiteillä on ollut vastinpari toimialalla. Kehittämistyössä pilotoituidut toimenpiteet siirretyään suunnitelmallisesti toimialan vastinparille kapulanvaihtona ennen hankkeen päättymistä. Pilottien perusteella muotoillaan toimiva, kestävä, kustannustehokas ja tarpeisiin vastaava ehdotus jatkossa hyödynnettäväksi.