Systeeminen työskentely: tietoa ja materiaaleja lastensuojelussa ja lapsiperhepalveluissa työskenteleville
LUMO-hanke tarjosi tukea systeemisen ajattelu- ja toimintatavan käytäntöön soveltamiseen Itä-Suomen yhteistyöalueen monitoimijaisessa lastensuojelussa. Hanke tuotti koulutusta sekä materiaalia ja esitteitä systeemisen työn levittämisen ja juurruttamisen tueksi.
Toimintamallin nimi
LUMO-hanke tarjosi tukea systeemisen ajattelu- ja toimintatavan käytäntöön soveltamiseen Itä-Suomen yhteistyöalueen monitoimijaisessa lastensuojelussa. Hanke tuotti koulutusta sekä materiaalia ja esitteitä systeemisen työn levittämisen ja juurruttamisen tueksi.
Systeeminen ajattelu- ja toimintamalli pohjautuu suhdeperusteisuutta, asiakkaan osallisuutta ja asiakkaalle tärkeän verkoston tunnistamista ja toimijuutta korostaviin työtapoihin. LUMO-hankkeessa järjestettiin lastensuojelun työntekijöille suunnattua koulutusta sekä lastensuojelun yhteistyökumppaneille tarkoitettua valmennusta, joissa käytiin läpi systeemisen toimintamallin lähtökohtia, perusperiaatteita, työmenetelmiä ja soveltamismahdollisuuksia. Yhteistyökumppaneille kerrottiin myös perusasioita lastensuojelun lainsäädännöstä, toiminnasta, palveluista ja prosesseista. Hanke toteutti infotilaisuuksia lastensuojelusta ja systeemisestä työskentelystä, ja näistä on tehty tekstitetyt tallenteet. Lisäksi hanke on tuottanut useita videoita ja esitteitä systeemisestä työskentelystä.
Hankkeen lastensuojelussa ja lapsiperhepalveluissa työskenteleville suunnatut tuotokset systeemisen ajattelu- ja toimintamallin sekä osaamisen tueksi on listattu alapuolelle. Videot avautuvat suoraan linkeistä, ja ne sekä diat ja esitteet löytyvät toimintamallin Kehittämisen polku -osiosta.
1. Lastensuojelussa ja lapsiperhepalveluissa työskenteleville suunnattu koulutusmateriaali:
- Lastensuojelun systeeminen viikkotiimi -opetusvideo
- Kolme taloa -menetelmän esimerkkivideo
- Aikajana-menetelmän esimerkkivideo
- Systeeminen työskentely lastensuojelussa -koulutusdiat (6 pv)
2. Esitteet lastensuojelun systeemisestä työskentelystä asiakkaalle ja lastensuojelun yhteistyökumppanille
3. Yleisesitteet systeemisestä työskentelystä asiakkaalle ja yhteistyökumppaneille
Lastensuojelun yhteistyökumppaneille suunnatut tuki- ja valmennusmateriaalit löytyvät Innokylästä omana toimintamallinaan.
Lastensuojelussa on viime vuosina edistetty systeemisen toimintamallin mukaista työskentelyä kansallisesti THL:n kautta. Lastensuojelun lisäksi systeemistä ajattelu- ja toimintatapaa on lähdetty laajentamaan myös muihin lapsi-, perhe- ja sosiaalipalveluihin. Systeemisen työskentelyn on katsottu soveltuvan hyvin monialaisen ja monitoimijaisen työskentelyn yhteiseksi viitekehykseksi, sillä siinä korostetaan yhtäältä asiakkaan roolia ja osallisuutta omassa asiassaan ja toisaalta jokaisen työskentelyssä mukana olevan, myös ammattilaisten, toimijuutta ja merkitystä kussakin ainutkertaisessa tilanteessa.
Hankkeen valmennuksellinen ja koulutuksellinen tuki oli tarkoitettu erityisesti lastensuojelussa, sivistystoimessa, terveydenhuollossa, päihde- ja mielenterveystyössä sekä muissa lasten, nuorten ja perheiden palveluissa työskentelevien ammattilaisten käyttöön ja hyödynnettäväksi. Hankkeen alussa tehtiin laajat alkukartoituskyselyt erikseen lastensuojelussa työskenteleville ammattilaisille sekä lastensuojelun yhteistyökumppaneille. Kyselyjen avulla selvitettiin systeemisen työskentelyn ja monialaisen yhteistyön toimivuutta ja nykytilaa sekä kerättiin tietoa koulutustarpeista systeemisen työskentelyn osaamisen vahvistamiseksi.
Kyselyjen pohjalta on julkaistu neljä blogikirjoitusta, joiden linkit löytyvät tämän tekstin alapuolelta sekä raportti "Kuuntele ja arvosta - raportti lastensuojelun yhteistyökumppaneiden alkukartoituskyselystä". Saimme kehittämiseen mukaan myös lastensuojelun kokemusasiantuntijavanhempia ja -nuoria, jotka toivat esille asiakkaan näkökulmia koulutustilaisuuksien ja erilaisten materiaalien valmistelutyössä sekä puhumalla itse tilaisuuksissa.
Blogit:
Systeemisen mallin mukaiseen työskentelyyn siirtyminen on laaja-alainen, koko organisaatiota koskettava muutos. Organisaation johdolla ja esihenkilöillä on keskeinen rooli muutoksen onnistumisessa. Lastensuojelussa ei ole mahdollista työskennellä systeemisesti ilman, että sen yhteistyöverkostot liittyvät mukaan uudenlaiseen työtapaan. Toisaalta lastensuojelun yhteistyökumppanit eivät pysty liittymään systeemiseen työskentelyyn, jos lastensuojelussa ei ole todellisia mahdollisuuksia toteuttaa asiakastyötä systeemisen toimintamallin mukaisesti. Systeeminen malli tarvitsee tuekseen sovitut ja toimivat rakenteet ja käytännöt niin asiakastyöhön kuin henkilöstön osaamisen jatkuvaan ylläpitämiseen.
Systeemisen toimintamallin mukainen työskentely on laajentunut hankkeen aikana niin alueen lastensuojelussa kuin perhesosiaalityössä. Tietoisuus ja ymmärrys mallista ja sen mahdollisuuksista on kasvanut hankkeen järjestämien valmennusten ja koulutusten kautta niin lastensuojelussa kuin sen yhteistyöverkostoissa.