Toimintamallin tavoitteena on tuoda kliinisen farmasian palvelut pysyväksi osaksi PTH vastaanottotoimintaa.
Länsi-Uudenmaan kokeiluhanketta toteutettiin keskittyen liikkumista tukeviin palveluihin, kuten euro- ja kilometrikukkaron käyttöön.
Terveyspalveluiden ja sosiaalihuollon yhteinen asiakkuussegmentointimalli. Mallin tarkoituksena on tukea henkilöstöä ohjaamaan asiakasta tarvittavien palveluiden piiriin.
Täällä kohtaavat Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen toimijat ja ammattikorkeakouluopiskelijat.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on otettu käyttöön digitaalinen ajanvaraus työikäisten palveluissa.
Kainuulaisista ikäihmisistä koottua vapaaehtoisten joukkoa osallistetaan aktiivisesti mukaan hankkeessa tehtävään heille tarkoitettujen sote-palvelujen kehitystyöhön ja sen arviointiin säännöllises
Pirkanmaalla toteutettiin osana laajempaa alueellista tiedolla johtamisen hanketta (KOMAS) henkilöstövoimavarojen tiedolla johtamisen nykytilaa kartoittava kysely.
Turun yliopiston hallinnoima voimaperheet on alle kouluikäisten käytösongelmien varhaisen tunnistamisen ja tuen hoitomalli.
Osallistava päivittäisjohtamisen toimintamalli, joka perustuu valmentavan johtamisen viitekehykseen. Toimintamalli tarjoaa selkeän rakenteen päivittäisjohtamiselle Ikäkeskuksen palveluissa.
Tavoitteena luoda pysyviä rakenteita hyvinvointialueelle lähisuhdeväkivallan ehkäisyn tavoitteiden toteuttamisen perustaksi alueelliset tarpeet huomioiden, ja vahvistaa Siun soten roolia lähisuhde