Selkiyttää ja vahvistaa neuropsykiatrista palvelupolkua Lapin hyvinvointialueella.
Hankkeella tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua tukevia kehittämistoimenpiteitä kuten sote-palveluiden järjestämistehtävän kehittämistä ja yhtenäistämistä.
Sosiaalinen luotto on hyvinvointialueen myöntämä edullinen laina välttämättömien hankintojen tekemiseen tai velkojen pois maksamiseen.
Pirkanmaalla matalankynnyksen neuvontaa ja ohjausta tarjotaan useilla eri Lähitoreilla. Digilähitori tuo Lähitoritoiminnan kaikkien saataville vuorokauden ympäri.
Omaishoidon oppaan tavoitteena on, että omaishoitajuus näyttäytyisi nykyistä selkeämpänä ja houkuttelevampana henkilöille, jotka toimivat omaishoitajina ilman omaishoidon sopimusta, sekä antaa tiet
Kaikille suomalaisille kuntokeskuksille ja liikunta-alan ammattilaisille tarkoitettu maksuton toimintamalli, jonka avulla he voivat viestiä puhtaista ja terveyttä edistävistä arvoistaan asiakkaille
Palliatiivinen moniammatillinen tiimi kokoontuu joka torstai käymään läpi palliatiivisen keskuksen hoidossa olevien potilaiden ja heidän läheistensä asiat tarvelähtöisesti. Tiimissä on mukana mm.
Arvion mukaan noin miljoona suomalaista syrjäytyy digiyhteiskunnasta. Digitukea tarjotessa unohdetaan usein rikostaustaiset ja asunnottomat.
Arjen apu on PALOMA-osaamiskeskuksessa luotu vapaaehtoistoiminnan malli, jonka tarkoituksena on tukea maahanmuuttajien arkea ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Asiakkaan terveysasematasoinen kiireellinen hoito järjestyy etävastaanotolla tai sote-keskuksessa kiireellisen hoidon tiimin toimesta. Asiakas saa tarvitsemansa avun yhdellä käynnillä ammattilaiste