Siun soten Työkykyohjelman 2020-2022 tavoitteena on yhtenäistää asiakkaan tuetun työllistymisen palvelupolkua Pohjois-Karjalassa 13 kunnan alueella.
Hankkeessa jalkaudutaan kouluakäymättömien lasten koteihin auttamaan taustalla olevissa syissä ja mahdollistamaan koulun käyntiä.
Kun haluttiin varmistaa ikäihmisten perhehoidon laatua, sitä lähdettiin selvittämään yhdessä asiantuntijoiden eli ikäihmisten kanssa.
Varhaisen tuen tarjoaminen ennaltaehkäisevästi kaikille esikoululaisille tasapuolisesti ja kohdennetusti. Monialaisen yhteistyön lisääminen koulun kanssa.
Terveysasemilla järjestetään yhden viikon mittainen intensiivinen jalkautumisjakso, jossa käsitellään päivittäin uutta teemaa: tiimimalli ja sen toiminta käytännössä, hoidon tarpeen arviointi, hoit
Toimenpidemallissa aiempien 30 min toimenpideaikojen sijaan asiakas ohjataan 15 min ensi-ajalle ihomuutoksen poiston tarpeen arviointiin. Myös toimenpideindikaatiot yhtenäistettiin.
Kuntoutusohjauksessa arvioidaan yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti kuntoutujan työ- ja toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä ja elämänhallintaa arjessa.
Työkykyverkosto on moniammatillinen konsultaatioryhmä, joka tuottaa uusia näkökulmia ja suosituksia hyvinvointialueen asukkaille, jotka tarvitsevat monialaista konsultaatiota työ- ja toimintakyvyn
Kuntouttavassa työtoiminnassa tunnistetaan elämäntapamuutokseen motivoituneet ja moniammatillisesta yhteistyöstä hyötyvät asiakkaat.
Hankkeen tavoitteena on kehittää yhtenäinen kotikuntoutuksen toimintamalli Pohjois-Savon hyvinvointialueelle yhtenäistämällä hyviä ja vaikuttavaksi todettuja käytänteitä, sekä yhteiskehittämällä uu