Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) elintapaohjauksen kirjaamisen kehittämisen tavoitteena on elintapaohjauksen kirjaamiskäytänteiden yhtenäistäminen ja kehittäminen terveydenhuollossa.
Pienryhmä tarkastelee omaa, suvun ja paikkakunnan menneisyyttä. Näin voidaan kokea osallisuutta yhteiseen historiaan.
Kuntoutuspalvelujen sähköisten asiointimahdollisuuksien laajentaminen.
Mahdollistaa oikea-aikaisten ja vaikuttavien psykososiaalisten menetelmien laaja saatavuus lasten ja perheiden perustason palveluissa, sekä tukea mielenterveyttä tukevien palveluiden sujuva ja yhde
Nuorten hyvinvointikertomus on avoimeen tietoon perustuva verkkosivusto, joka kokoaa yhteen tutkimus-, indikaattori- ja kokemustietoa nuorista.
Malli on etsivän ja löytävän vanhustyön menetelmä, jonka avulla tavoitetaan yksinäisiä, syrjäytyneitä ja palvelujen ulkopuolella olevia ikäihmisiä.
Kansa-koulu-hankkeiden digitaalisen oppimisympäristön ympärille on rakennettu verkkosivut (www.kirjaamisfoorumi.fi), joilta löytyy mm.
EJY ry:n Turvaperhe-hankkeessa (2017-2020) kehitettiin ammatillisesti ohjatun, vapaaehtoisuuteen perustuvan kummiperhetoiminnan malli, jossa rekrytoitiin ja valmennettiin vapaaehtoisia toimimaan ku
Kuvapuhelinpalvelun käyttöönotto ikäihmisten kotihoidossa uutena palvelujen järjestämistapana.
Kylille kulttuuria on taide- ja kulttuuripainotteinen ryhmätoiminnan muoto, joka toteutetaan moniammatillisena verkostotyönä.