Toimintamallissa terveydenhoitaja otti suun terveyden puheeksi pitkäaikaistyöttömän terveystarkastuksessa ja asiakas ohjattiin terveystarkastuksesta suun terveydenhuollon palveluihin.
Ikääntyneiden asiakasohjauksen vaikuttavuuspilotin tarkoituksena on lisätä vaikuttavuutta ikääntyneiden asiakkaiden hoidossa, vahvistaa ammattilaisen vaikuttavuustiedon hyödyntämistä ja tukea HVA:n
Opas käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluissa tehtävää työtä rikostaustaisten naisten parissa. Opas pohjautuu traumatietoiseen ja naiserityiseen lähestymistapaan.
Robottien kotikokeilujen avulla erityistä tukea tarvitsevat voivat kokeilla tuetusti uuden teknologian mahdollisuuksia omassa arjessaan.
Tuetun päätöksenteon tarkoituksena on kannustaa ja tukea henkilöä tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämistä Torniossa valtakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti Lapin Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen tukemana.
Asetuksen (338/2011) mukaisten määräaikaistarkastusten toteuttamiseen kehitetty toimintamalli pilotoidaan Kotkassa.
Matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluiden avopalveluna mielenterveyden edistämiseen ja ylläpitoon tarkoitettu Taitoryhmä, jossa aiheina ovat ahdistuneisuus/masentuneisuus, itsemyötätunt
Lähiesihenkilön RAI-tiedolla johtamisen tueksi on Pirkanmaalla luotu yhdenmukainen vuosikello.
Kohtaamispaikkatoimintaa kehitetään ja tuotetaan kävijöiden tarpeisiin. Yhteiskehittämisen päivissä ideana on - osallistaa vahvasti kaikki kävijät sekä toimijat yhteen yhteisen asian äärelle