Hankkeessa koottiin alueellinen rakenteellisen sosiaalityön työryhmä. Käytännön kokemuksia kehittämistyön tueksi saatiin Varkauden sosiaalisen raportoinnin lomakkeen pilotista.
Opas on työkalu maahanmuuttaneita kohtaaville ammattilaisille ja vapaaehtoisille.
Toimintamallin tavoitteena on tarjota sosiaalihuollon neuvontaa ja palveluohjausta ilman ajanvarausta. Kohtaamispaikoissa voi asioida myös anonyymisti.
Nikotiinihankkeen tavoitteena oli ehkäistä nuuskan käyttöä ja puuttua välittämiseen.
Päivitetty perustason vuodeosastoille kotiutumisen tarkistuslista ja mukaan annettavien lääkkeiden ohje.
Varhaisen tuen verkostotyön toimintamallin lähtökohtana on varhainen puuttuminen ja dialoginen huolen puheeksi ottaminen, joiden pohjalta suunnitellaan matalankynnyksen apua ja tuk
Etäkotikuntoutuksen hallitun käyttöönoton toimintamallissa kuvataan videopuhelulaitteiden kustannusvaikuttavuutta, asiakaskokemusta ja ammattilaisten arvioita palvelusta kotikuntoutuksen käytössä.
Miten lisätä ryhmätoimintojen hyödyntämistä sosiaali- ja perusterveydenhuollossa? Miten tukea mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden voimaantumista ja lisätä toiveikkuutta?
Perhekeskuksen asiakasohjauksessa annetaan keskitetysti matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa alueen asukkaille ja toisille viranomaisille erilaisissa lasten , nuorten ja perheiden asioissa.
PirKOTI -hankkeessa aloitti keväällä 2023 kotihoidon teknologiakoordinaattori, jonka tehtävänä oli toimia käytännön tukena Pirkanmaan hyvinvointialueen kotihoidon tiimejä.