Haku palautti 4667 tulosta
Toimintamallin tavoitteena on ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja eri ikäpolvien kohtaaminen tanssin ja musiikin keinoin. Toimintamalli vastaa inhimilliseen tarpeeseen kohdata eri ikäisenä
Jatkokehittämisehdotus alueelle, jota kehitetty yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa. Kuvattu kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen erityisesti lapsen sijoittamisen yhteydessä.
Lastensuojelun monialaisen asiantuntijatyöryhmän tarkoituksena on turvata moniammatillista asiantuntijuutta kaikkien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden käyttöön Lapin alueella.&nb
Pilotissa rakennettiin kotiin vietäviä ja matalan kynnyksen palveluita lähihoitaja - sosiaaliohjaaja- työparin avulla siten, että koronan ja haastavan elämäntilanteen vuoksi syrjäytyneet henkilöt s
Kuvaus Etelä-Savon alueen sosiaalihuollon työllistymistä tukevista palvelupoluista, hankkeen yhteistyökumppaneista sekä yhteistyön rakenteista. Hankkeen toiminta-aika oli 2020–2022 ja se on os
Elintapaohjaus tukee terveyttä ja hyvinvointia sekä vahvistaa asiakkaan toimintakykyä ja jaksamista omassa arjessaan.
Kehittäjäasiakkaiksi haettiin ilmoituksilla koillisen alueen asukkaita, joilla on omakohtaista kokemusta sote-palveluista asiakkaana tai läheisenä.
Mallinnetaan laatukriteereihin perustuvaa tuetun työllistymisen työhönvalmennusta Etelä-Savon alueella. Kohderyhmänä ovat osatyökykyiset ja pitkäaikaistyöttömät henkilöt.
Pitkäaikaissairaille suunnattu sairaanhoitajan vastaanotto, sisältäen sähköisiä työkaluja. Asiakas saa vastaanotolla tilanteensa kokonaisvaltaisen kartoituksen.
Osatyökykyisen työttömän asiakkaan työkyvyn tuen palveluissa viranhaltija, joka vastaa asiakkaan palvelukokonaisuuden koordinoinnista.