Haku palautti 2460 tulosta
Sosiaalisten innovaatioiden päivä on tarkoitettu innovaatioiden käyttöönottajille, kehittäjille ja rahoittajille.
Kokeiluissa pilotoitiin ikääntyneiden ryhmämuotoista päivätoimintaa.
Hankkeen tuella toteutettiin ikääntyneille suunnattu hyvinvointikysely, jonka kysymykset pohjautuivat ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmaan.
Henkilö saa hoidon tarpeen arvion, hoitosuunnitelman ja ajan varauksen mielialaoireissa jokaisena arkipäivänä. Välineinä Päijät-Sote sovellus ja terapianavigaattori.
Sähköinen perhekeskus tukee alueen perhekeskus-toimintamallia.
Toimintamalli kuvaa ikäihmisten suun terveydenhuollon toteuttamista, hoitoisuuden arviointia sekä tuen tarpeen tunnistamista Pirkanmaan hyvinvointialueella. Toimintamalli laadittiin osana Pirk
Perhekamut oli kaksivuotinen (2022-2023) hanke, jossa kehitettiin tukea lapsiperheille, joissa on laaja-alaista tukea tarvitseva lapsi.
Tavoitteena on kuvata alle kouluikäisen ja alkuopetuksessa olevan (1.-2. luokkalaisen) lapsen toimintaterapian kuntoutuspolku yhtenä osana lasten ja nuorten kuntoutuspolun kokonaisuutta.
Digiraadin tavoitteena on edistää ikäystävällistä yhteiskuntaa varmistamalla ikääntyvien ja vanhojen ihmisten tarpeet digitaalisissa palveluissa ja teknologisten ratkaisujen käyttöönottajina.
Tulevaisuuden sote-keskus -hanke Pohjanmaalla on osa kansallista sosiaali- ja terveyshuollon uudistusta, jonka tavoitteena on lisätä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja par