Haku palautti 2463 tulosta
PirKoti -hankkeessa on kehitetty kotihoidon esihenkilön RAI -vuosikello esihenkilötyön ja RAI -tiedolla johtamisen tueksi.
Hankkeessa kehitetään perustason sosiaali- ja terveyspalveluja Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Hankkeen myö
Avosairaanhoidossa käytössä olevaan Hoituki-palveluun tuotettujen ohjeiden yhdenmukaistaminen, päivittäminen ja kehittäminen hyvinvointialueella.
Toimintamalli mahdollistaa ammattilaisten välisen reaaliaikaisen videovälitteisen konsultaation hyödyntämisen suun terveydenhuollon oikomishoidossa.
KATI-ohjelman aikana on tehty ehdotus koordinaatiomallista.
Työikäinen työtön ja asiakas saa itselleen työkykykoordinaattorin, joka auttaa asiakasta hänen työ- ja toimintakyvyn tuen palvelupolulla.
Projektissa suunnitellaan, kehitetään ja tuetaan Asiakasohjausyksikkö Dynamon toiminnan käynnistämistä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumis- ja kuntoutuspa
Työ- ja toimintakyvyn kartoitushaastattelu tehdään kaikille korvaushoitoon tuleville asiakkaille hoidon ensimmäisen puolen vuoden aikana.
Toimintamalli on jatkokehittämistä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen Keusoten HYTE-allianssi kumppanuusmallille (STM 2020-2021).
Toimintamalli kuvaa parodontologisen hoidon toteuttamista ja porrastusta Pirkanmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollon yksiköissä. Toimintamalli laadittiin osana Pirkanmaan tulevaisuuden